teho irti vaunulenkistä
Olisin tänään halunnut lähteä salille aamupäivästä, mutta en kuitenkaan ”uskaltanut” Milan kans sinne mennä siinä pelossa että se olisikin turhaa. Ja turhaa siis siinä mielessä jos Mila ei annakkaan minun treenata vaan vaatii huomiota. Nuo kun ei tuon ikäiset istahda käskystä odottamaan.. Pakaraa ja reisiä pitäis saada kuitenkin kovasti treenattua jos kisoihin meinaan mennä ja niinpä päätin olla luova.
Pakkasin beibin rattaisiin päiväunia varten, puin itselleni painoliivin päälle ja menoksi! Mulla on siis tuollainen Ompun painoliivi ja siihen laitoin tällä kertaa painoa 10kg.
Tuo painoliivi on hyvä ihan vaan kävelylenkillekkin, mutta tässä kun olis tarkotus lihaksia saada jälleen näkyviin niin lenkki koostui lähinnä askelkyykyistä.
Otappas tästä vinkki omalle lenkille ja tee esim näin:
Kävele aluksi jonkin aikaa, esim kunnes lapsi nukahtaa.
Tee 20 askelkyykkyä
Kävele reippaasi vaikka noin 60 askelta
Ja lisää askelkyykkyjä ja tätä toistetaan esim 10 kertaa
Ja lopuksi taas kävely ja kun olet pihassa tee vielä 3×15 normi kyykkyä rattaista tukea ottaen.
Itse tein 12×20 askelkyykkyä tuon lenkin aikana ja kylläpä tuntui =) paitsi että ensimmäisellä kerralla tein 40 ja huomasin että se oli liikaa jos meinaa useamman toiston tehdä =) mutta tätä voi soveltaa oman kunnon mukaan kuten tuota lisäpainon määrääkin ja ihan alkuun voi toki tehdä vaikka ilman lisäpainoja.
Ja vinkki, ei kannata suunnitella kovin kauas kävelyä nimittäin kyykyt vie paljon aikaa. Ja MUISTA: ajattele pakaraa jokaisella askeleella, purista purista purista joka ikisellä kyykyllä.
Tuolaisen painoliivin löydät esim Fitnesstukulta. Heillä näyttää olevan kaksi eri mallia ja toinen niistä just nyt -30% tarjouksessa. Liivin löydät täältä.
Tehokkaita vaunulenkkejä kaikille !!
Kuvaaminen olis ollu todella hankalaa ilman ystävällistä ohikulkijaa =) pyysin siis erästä tyttöä nappaamaan kuvan omituisesta touhustani, kiitos hänelle siitä =)
Urheiluliivit jotka soveltuu myös imetykseen
Tukevat liivit urheillessa on todella tärkee juttu. Mä oon luottanut Shock Absorberin liiveihin jo varmaan 10 vuoden ajan ja oon aina ollut tyytyväinen. Varsinkin ratsastusharrastuksessa heidän tukevimmat mallit on ollut aivan super hyvät. Itse en juokse mutta te jotka juoksua tms harrastatte missä liike on pomppivaa niin jos ette vielä ole kokeilleet niin nyt viimeistään ostamaan Shockin tukevat liivit, huomaatte kyllä eron.
Mutta liivit ovat toistaiseksi olleet sellaisia joilla on aikas hankala imettää. Liivit on tarkoituksella tiukat ja kiinnitys on takana. Mutta tähän on nyt tullut muutos. Shockin uusi malli Zipped on edestä suljettava ja siinä on kolme asteinen kiinnitys ja näin ollen se on myös helppo avata esim imetystä varten. Tämä liivi ei ole kaikista tukevin malli mutta soveltuu hyvin kevyempään urheiluun kuten kuntosalille. Ja tästä liivistä kannattaa ottaa myös hieman normaalia väljempi malli jotta liivi on helppo avata ja sulkea. Ja nyt tarkoitan Shockin malliston normaalia väljempi. Käykää kokeilemassa liivejä ja normi malleista ottakaa oikeasti tarpeeksi napakat, katso valintaopas täältä. Mutta tosiaan tästä kun kyseessä on muutenkin kevyempään urheiluun tarkoitettu liivi, voi ottaa hieman reilumman ympärysmitan.
Tässä kuvat liiveistä ja kiinnityksestä:
Tässäpä siis loistava valinta urheilullisille äideille liiveiksi =)
Tutustu Shockin muihinkin tuotteisiin ja katso jälleenmyyjät täältä