Hae
Mari Valosaari

Nyt mä pääsen kotiin

Tilanne on sen verran rauhoittunut että kotihoidolla päästään jatkamaan. Kyllähän täällä viikko taas vierähtikin. Olo on kyllä edelleen heikko eikä vatsa suinkaan vielä kunnossa ole, mutta näkymät on paremmat. Vie todennäköisesti kuukauden, ehkä kaksikin että saadaan tulehdus kunnolla kuriin. Suolistosairaudet on tosi hitaita paranemaan. Ja siis paranemaan, sanan varsinaisessa merkityksessä minä en tule, vaan oireet saadaan kuriin. Tämä tauti on siitä inhottava että varsinaista hoitomuotoa jolla koko sairaus lähtis pois ei tietääkseni ole keksitty. On ainoastaan keinoja joilla pidetään oireet joko minimissä tai poissa kokonaan.

Mennään niihin oireiden helpottamisiin jossain kohtaa tarkemmin, nyt vaan pikaraportti että kohta pääsen kotiin. Tämä aihe tosin on sitten taas erittäin kyseenalainen koska tässä sairaudessa ei ole yhtä oikeaa tapaa joka auttaisi kaikille. Toisille tepsii toiset lääkkeet kun toiselle ja toiselle auttaa oireisiin yksi ruokavalio, toiselle toinen.. mutta kuten sanoin se on toinen aihe.

Kotona mulla on ensimmäinen haaste että noudatan sairaslomaani. Saan leikkiä lasten kans ja kuulemma esimerkiksi kevyesti ratsastaa, mutta mitään raskasta ei saisi nyt vähään aikaan tehdä. Lääkärin sydämellinen neuvo oli ”tee nyt vain sellaisia asioita mistä nautit”. Blogiakin voin siis päivittää koska tämäkin on asia mistä pidän. Seuraava haaste onkin saada paino takaisin. parin viikon sisään paino pudonnut n 6kg..

Kurjaa oli viikko sairaalassa viettää, mutta täällä on autettu mua, henkilökunta on ollut todella mukavaa ja tilani on saatu paranemaan. Olen kiitollinen kaikille jotka on mua tän reissun aikana auttaneet, niin täällä sairaalassa kuin eritoten kotona lasten ja hevosten suhteen.

Nyt on ihana mennä taas kotiin lasten ja miehen luo. Ja mikä parasta, kotona on oma äiti parin päivän ajan auttamassa ja pitämässä huolta <3

Tippakanyyli oli, paikka tyrehdytettiin ja nyt oon vapaa lähtemään kotiin ja jatkamaan paranemisprosessia…

-Mari-

15 kommenttia

  1. W kirjoitti:

    Mikset poistatuta paksusuolta?! Väliaikainen avannekko pelottaa pinnallisessa maailmassa? Avanteessa ei ole hävettävää.

    • Jenni kirjoitti:

      Avanne on aina todella äärimmäinen vaihtoehto eikä siihen todellakaan ryhdytä kevein perustein. Huomaa, ettei itselläsi selvästi ole avannetta, kun kantasi on noin pinnallinen. Avanne työllistää hoitotoimissaan sekä aiheuttaa muutenkin erinäisiä riskejä ihmiselle.

      Tuskin myöskään kukaan nuori ihminen sitä itselleen haluaa, pinnallisistakaan syistä, jos vaihtoehtoja on muitakin.

      Toivottavasti ensi kerralla viitsit perehtyä aiheeseen hieman, ennen kuin alat ohjeita muille jakamaan. 🙂

      • W kirjoitti:

        Minulla on ollut juuri koliiti vuoksi väliaikainen avanne 6kk ajan. Nyt avanne jo suljettu ja j-pussin kanssa elämä on niin paljon helpompaa muutamasta pussiin osta huolimatta.

        Sillä kysyin sinulta avanteessa, kun käsitin että vaikea taudinkuvasi sitä vaatisi. Mutta näköjään tilasi ei ole niin huono, että kirurginen toimenpide olisi vaihtoehto.

        Millään pahalla en tarkoittanut, anteeksi.
        Haluaisin vain että avantenteita ei pelättäisi ja kammottaisi. Ovat monelle helpotus.

    • Mari Valosaari kirjoitti:

      Tuossa oli ilmeisesti vastauksia tullutkin. Ja minä olen myös sitä mieltä että poistaminen on äärimmäinen tilanne. Jos mikään muu ei auta niin sitten vasta. Kokeilen todellakin kaikki hoitomuodot ennen kuin lähden poistamaan sisäeliminiäni paitsi että luetaanko suolta edes sisäelimeksi, ei ehkä, mut anyway varmaan pointti ymmärretään =) Mistään pinnallisuudessä tämmöisessä asiassa ei ole kyllä mitään tekemistä. Jos tilani vaatii pahimman mahdollisen eli suolen pois leikkauksen ja väliaikaisen avanteen tai vaikka loppuelämän avanteen niin se se sitten on. Kaikkeni kyllä teen ettei sille tiellä tarvitsisi joutua.

  2. minttu kirjoitti:

    Hieno juttu kun pääsit kotiin toipumaan!Paranemista!

  3. Piia kirjoitti:

    Tsemppiä Mari toipumiseen 🙂
    Lepoa, rentotumista ja rauhoittumista,lasten ja puolison läheisyyttä. Siinä hyvät eväät alkavaan viikkoon 🙂

  4. W kirjoitti:

    Siis muutamasta pussiitista huolimatta siis.

  5. HannaHHoo kirjoitti:

    Olen colitispotilaan äiti, ja seurannut tuon sairauden kanssa kamppailua nyt kymmenisen vuotta. Omalla ”lapsella” (ikää 32 v.) on tilanne se, että ei pysty töihin tai opiskeluun, pieninkin stressi tai muutos, vaikka se olisi omasta halusta ja toivottu, laukaisee taudin ja ollaan sairaalassa samantien. Asuu nyt luonani ”täysihoidossa”, mikä tietysti minulle toisaalta mukavaa, mutta on lamauttanut lapseni täysin, on erakoitunut ja ei pidä yhteyttä ystäviin tai sukuun, puhumattakaan että lähtisi mihinkään. Onneksi on kantapään kautta oppinut tautinsa hoitamaan, muutaman vähän hurjemman keikan kautta. Tauti ei ole millään tavalla nolo, IBD taudit ovat hurjassa nousussa, saipa äitinikin, yli kasikymmppinen, muutama vuosi sitten colitisdiagnoosin.. Hyvä, että puhut, ja toimit niidenkin äänenä, jotka käpertyvät itsensä ja sairautensa ympärille, olet rohkea.

    • Mari Valosaari kirjoitti:

      kiitos.
      Ja voi kumpa saisin lähetettyä voimaa ja uskoa parempaan huomiseen lapsellesi. Että hän pääsisi irti lamaannuksesta, taudista kun irti ei pääse koskaan kokonaan. Toivon hyviä kausia teille molemmille <3

  6. voi voi kirjoitti:

    Marilla on tosi ulkonevat hampaat. Koko ylärivistö ois kaivannu oikomishoitoa nuorempana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *