Hae
Mari Valosaari

Yhteishuoltajuus – todellisuus pelottaa

yhteishuoltajuus

Yhteishuoltajuus – pelottaa se kamala ikävä

On se jännä, kuinka mahtava tunne se on, kun pitkän ajan jälkeen joku ottaa lapset hoitoon ja saat olla hetken aikaa ihan vaan sinä itse, itseksesi, ja muutaman päivän päästä on jo kamala ikävä lapsia.

Olen ollut maaliskuun alusta käytännössä koko ajan lasten kanssa, ensin Brasiliassa, jossa meidän piti olla koko kevät, mutta koronan vuoksi tultiinkin takaisin Suomeen ja sitten Hämeenlinnassa sama 24/7 on jatkunut. Ja tietty koko lasten eliniän tähän saakka olen ollut lasten kanssa erittäin intensiivisesti.

Kaikki perheet tietää varmasti TODELLA hyvin sen tunteen kun on nyt oltu tiiviisti yhdessä. Mikä on tietenkin ihanaa, mutta samalla kamalaa. Myönnä vaan, kamalaakin se on ollut hahaha.

Lapset oli tässä hetki sitten yhden viikonlopun mun pikkusiskon luona ja me heppailtiin isosiskon ja miekkosten kanssa, joten se viikonloppu ilman lapsia meni kuin siivillä hevosten parissa.

Nyt vein lapset mun äidin luo hetkeksi ja jälleen ensimmäiset päivät menivät oikein kivasti. Eron hetki oli kyllä aika ikävä, kun lapset itki ikävää, mutta tiesin että mummon rakkauden täyteisessä hoidossa he pärjäävät kyllä täydellisesti.

Neljäs päivä erossa lapsista ja sitten alkoi riistää sydäntä. IKÄVÄ LAPSIA <3 Tätähän se sitten on kun yhteishuoltajuus oikeasti alkaa ja lapset on isällään.

Edelleen tiedän, että lapset voivat äärimmäisen hyvin äitini luona, mutta se ikävä, kamala ikävä ihmisiä, joita rakastan enemmän kuin mitään muuta tämän maan päällä.

Ehkä tämän ikävän aiheuttaa myös juuri se, että todellisuus avioeron tuomasta yhteishuoltajuudesta alkaa häämöttää. Ex mieheni talo alkaa olla valmis ja se tarkoittaa sitä, että lapset alkavat sitten viettämään aikaa myös isällään.

Toisaalta olen odottanut tuota aikaa kovasti, että lapset olisi isällään ja saisin omaa aikaa. Mutta jännä homma kun se alkaakin tuntua pahalta, että lapset ovat joskus poissa. Toivon että osaan ottaa asian mahdollisimman positiivisesti ikävästä huolimatta. Tärkeää on, että lapset viettää aikaa myös isänsä kanssa. Ja yritän pitää tärkeänä ajatuksissa myös ajan itsekseni.

Tiedän että meitä vanhempia on paljon jotka jaamme vanhemmuuden, voimia meille kaikille <3

-Mari

Lue myös miksi jouduimme lähtemään Brasiliasta ”liian aikaisin”

4 kommenttia

  1. Tero kirjoitti:

    8 lapsen isänä tiedän tunteen ikävä ja kuinka sitä on vain kestettävä. Näen 3 nuorimmaista lasta kerran kuukaudessa ja 4 vanhempaa lastani on ollut huollossani. Yksi vanhimmista lapsista ollut jo omillaan pitkään. Nyt kotonani enää yksi 15v poika ja luopumisen tuska heidän kasvaessaan, lentäessä pesästä tuntuu kamalalta. Tyhjeeden tunne valtaa välillä ajatuksia mut aikaa on elettävänä vielä ja uusien tuntemuksien tulevan elämän varrelle. Kaikkiin tuntemuksiin ei voi ennakoida ennen kuin sen kokee. Lopuksi yksilöinä synnymme ja kuolemme pitäen kädestä kiinni. Rakkaus ainoa asia mikä on ikuista…
    Valoa ja Voimaa…

  2. Anita kirjoitti:

    Muistan tunteen kun eka kerran lapset oli isänsä kanssa koko päivän pois. Ajattelin et nyt nautin yksinolosta, no nautinkin mut muutaman tunnin päästä jo vilkuilin ikkunaan et milloinhan he tulevat. Hyvää äitienpäivää 😍😍😍😍

  3. Samppu kirjoitti:

    Joka kolmas viikko ja joka toinen viikonloppu lapset äidillään. Viikonloput menee nopeasti, mut se viikko voi olla pitkä. Nyt jo tottunut siihen hiljaisuuteen, mut välillä ikävä on niin suuri ettei saa mitään tehtyä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *