Hae
Mari Valosaari

Näin erosta kertominen lapsille käytännössä meni

Eilen oli se päivä kun oli aika kertoa erosta, tai siis kahdesta kodista lapsille.

ero kaksi kotia

Pelkäsin tuota hetkeä suunnattoman paljon. Erossa kaikista pelottavin asia on pelko siitä että vahingoittaa lapsia. Lähtökohta tietenkin on että parasta olisi jos perhe pysyisi kasassa eikä tarvisi olla edes tuota mahtavaa kahta kotia, mutta se kun ei vaan aina ole mahdollista niin yritän tehdä parhaan mahdollisen tästä tilanteesta. Lasten kannalta tätä asiaa on tullut mietittyä niin monelta kantilta. Toivon vain ja ainoastaan että osaisimme hoitaa asiat niin että lapsille ei jäisi tästä aiheesta huonoja muistoja.

Eilen ruokailun jälkeen otin karkkipussin jämän esille ja pyysin lapsia lattialla istumaan. Rakentelimme samalla puupalasista taloa ja kerroin että meillä on heille asiaa.

Puhuin reippain mielin ja hymyssä suin ja kerroin että isi ja äiti on päättänyt että meille tulee kaksi kotia, isin koti ja äidin koti. Että on tämä koti ja viereen tulee toinen koti. Milan ensimmäinen reaktio oli että hän kaappasi minut halaukseen ja sanoi että ”äiti jää tänne”. Mä jatkoin tuosta että joo äiti jää tänne taloon ja isi rakentaa tuohon viereen itselleen talon ja siitä tulee isin koti. ”On samalla tavalla kuin sinun kaverilla, isin koti ja äidin koti”

Sanoin myös ”niin kuin sinä Mila olit huomannut että äitillä ja isillä ei ole enää sormusta niin me ei olla enää naimisissa, mutta äiti ja isi rakastaa teitä ihan tosi paljon ja tullaan aina pitämään teistä yhdessä huolta” ja sitten jatkoin taas aiheesta kaksi kotia.

Kysyin sitten onko lapsilla jotain kysyttävää johon Mila sanoi ”joo yksi, saako isin kotiin viedä tai saako sinne uusia schleich heppoja” johon me tietty sanottiin että totta kai saa. Ja vielä pari kysymystä löytyi ”viedäänkö sinne astioita, entä sängyt” Ja jäbä halusi viedä autoja ja pyssyjä <3

Lapset siis ottivat asian vastaan hyvin konkreettisin ajatuksin, niin kuin tuon ikäisen lapsen kuuluukin. Ja on varmasti hyvä että asia pidetäänkin sellaisena ja pyritään siihen että tämä on vain positiivinen juttu ja että he ovat onnekkaita kun he SAAVAT kaksi kotia.

Myöhemmin päivällä Jäbä lähti isin kanssa kaivinkoneella kaivamaan jo himan tienpohjaa paremmaksi uudelle tontille ja sen jälkeen Jäbä onkin ilmoittanut kuinka hän rakentaa isin talon sisäpuolen ja alakerran. Olen kehunut kuinka hän varmasti rakentaa upean talon isille. Toistaiseksi kaikki siis todella hyvin <3

valokuva

Paitsi että huomasin eilen Milan kuulon heikentyneen, olen luullut että tyttö ei vain keskity eikä kuuntele mutta eilen testasin ja hän ei oikeasti kuule hyvin. Tänään aika korvalääkärille on varattu ja tiedämme aiheesta lisää myöhemmin. Toivottavasti vain kovettunutta vaikkua tms.

p.s. kiitos kun jaoitte teidän tarinoitanne, osa tänne blogiin edelliseen kirjoitukseen ja osa yksityisviestillä <3 arvostan sitä, se tuo vertaistuke sekä minulle että lukuisille lukijoille jotka samoja asioita joutuvat käsittelemään.

-Mari

2 kommenttia

  1. Saikku kirjoitti:

    Ei ole tarkoitus olla millään lailla töykeä tms, mutta toivottavasti olette miettineet asiaa jos joskus tulee se päivä kun jompi kumpi löytää uuden, ja asutte aivan vieretysten. Varmasti lapsia on paljon ajateltu tässäkin asiassa mutta ehkä miettisin vielä 🙂

    • marivalosaari kirjoitti:

      Moi, tämä on kieltämättä negatiivisena haamuna ilmassa. Mutta yritetään näin ja toivotaan että homma menisi hienosti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.