Hae
Mari Valosaari

Eron vaikein osuus – lapsille kertominen

*Sisältää mainoslinkkejä

Huh tää on oikeasti erossa kaikista vaikein osuus. Lapsille pitäisi kertoa että isi ja äiti on eronneet. Mutta mä päätin että noin asiaa ei lapsille kerrota.

ero mari valosaari

Olen lukenut aiheesta ja konsultoinut lasten psykologia sekä muita lasten kasvatuksen parissa työskenteleviä henkilöitä ja tullut siihen tulokseen että me puhumme vain siitä kuinka olemme päättäneet että lapset saavat kaksi kotia.

Kyllä, viimeistään silloin kun lapset kysyy asiaa voidaan avata enemmän, mutta 5 ja 2 -vuotiaiden ei tarvi kantaa vanhempien taakkaa ja miettiä mitä avioero tarkoittaa. Ja kerromme kyllä nyt että emme enää ole naimisissa, mutta se tulee olemaan vain sivulause tässä kohtaa. Tarkoitus ei ole piilotella asioita lapsilta, mutta en halua että lapset joutuvat kantamaan huolta aiheesta.

Ensin ajatus oli että asiasta kerrotaan vasta sitten kun konkreettisesti muutetaan erilleen asumaan. Julkisuuden tuoma paine kuitenkin ajaa meidät tekemään tämän jo nyt. Touhulasta annettiin neuvo että varsinkin Milalle on hyvä asiasta kertoa ettei käy niin että joku muu lapsi saa tietää asiasta ja sattuu puhumaan aiheesta hänelle. Ihana että päiväkoti suhtautuu asiaan myös näin asiallisesti.

Kuinka se käytännössä tapahtuu

Vaikka karkkipäivä meni jo eilen, otan tänään karkit esiin ja samalla kun napostellaan herkkuja kerron päätöksestä perustaa kaksi kotia. Vaikeaa tulee varmasti molemmilla vanhemmilla olemaan kun nielemme kyyneleemme. Hymyssä suin olen kuitenkin päättänyt kertoa tästä hienosta mahdollisuudesta heidän saada kaksi kotia.

Tietenkään tämä ei mun mielestä ole hienoa. En koskaan olisi avioeroa halunnut. En koskaan sitä suunnitellut tapahtuvan kun alttaria kohti vuonna 2013 kävelin. Näin vain kävi. Tähän ajauduttiin. Ja tämän asian kanssa on loppu elämä elettävä.

Miksi haluan että lapsille kerrotaan asiasta hymyssä suin on se että he eivät missään tapauksessa kokisi asian olevan heidän syy, koska niin asia ei ole. Lapset ei missään tapauksessa saa tuntea syyllisyyttä asiasta. Ja jos me itkemme asiaa kovasti lasten nähden on väistämätöntä että lapsi luulee olevan itse syypää itkuun.

Tämä ei varmasti ole mikään ablsoluuttinen oikea tapa asiaa esittää ja siitä syystä toivonkin että ette hyökkää mielipiteillänne. Näin asia nyt meidän perheessä tehdään. Mutta kuulen mielelläni miten teidän perheissä on asia hoidettu, koska tiedän että emme ole ainoa eroperhe ja uskoisin näiden tarinoiden tuovan muille tukea ja turvaa jos aihe sattuu joskus koskemaan omaa perhettä.

-Mari

16 kommenttia

  1. Tinde kirjoitti:

    Voi voimia! Psykoterapeuttina tapa kuulostaa hyvältä!

  2. Sonja kirjoitti:

    Tsemppiä teille! Käyn juuri samaa läpi ja vaikka päätös on kaikkien parhaaksi, tuntuu elämä just nyt mustaakin mustemmalta. Mutta jonain päivänä taas jaksaa aidosti iloita elämän pienistä asioista ❤️

  3. Diiskuneiti kirjoitti:

    Tsemppiä, iloa ja energiaa sinulle! 🙂

  4. Kikka kirjoitti:

    Minä jouduin muuttamaan äkkiä, pois pelon alta, kun ilmoitin asiasta. Sain viikon aikaa, meni neljä päivää, koska viikonloppu välissä. Ei selitetty yhdessä mitöän. Kerroin vain, että meillä on oltava eri kodit, jotta voidaan olla rauhassa ja parempia vanhempia. 4-v tiesi sen olevan totta. 2-v ei edes muista meidän yhdessäoloa. Vaikeita asioita, ei oikeaa tapaa, koska joka tilanne erilainen. Onneksi sun ei tarvi pelätä.

  5. Henkilö kirjoitti:

    Olen itse ollut 3 kun vanhempani erosivat ja silloin he juuri kertoivat itkukurkussa ja surullisina joten siitä jäikin sitten ”traumat” joten teidän tapanne kuulostaa oikein hyvältä

  6. Tytti kirjoitti:

    Pian on täällä tuo edessä. Lapset 3v, 11v ja 12v. Kamalalta se tuntuu mutta pakko. Voimia teille❤️

  7. Zaikku kirjoitti:

    Näin aikuisena ajattelen omista vanhemmista että olisivat eronneet aiemmin. Koska perheessä oli narsismia,alkoholismia, väkivaltaa ja turvattomuutta paljonkin. Olisi ollut mahtavaa saada perheeseen apua jo aiemmin. Nykyään molemmat vanhemmat alkoholisoituneet omilla tahoillaan entistä enemmän ja en ole väleissä heihin. Eli siis kiteytän että parempi ero lasten kannalta jos joutuu kuuntelee riitoja yms negatiivistä eikä se lasta säre, pitää vaan olla hyvät työkalut. Rakastavat vanhemmat erillään antaa ihan saman rakkauden vaikka onkin kaksi kotia.

  8. Miia kirjoitti:

    Muistan tuon hetken itse kuin eilisen kun viisi vuotta sitten olin samassa tilanteessa. Mulle itelleni oli tärkeetä hoitaa asia niin, että toinen koti jää samaksi missä on asuttu. Jäin sitten asumaan lasten kanssa vanhaan kotiin. Lasten isä löysi uuden asunnon ja pikkuhiljaa sinne rakenneltiin sitten toista kotia. Ensin siellä käytiin retkellä/yökylässä ja meiltä sai viedä tavaroita sinne. Lasten ja isän välisiä tärkeitä hetkiä oli hankkia uusia juttuja uuteen kotiin. Minä asun lasten kanssa edelleen samassa asunnossa kuin aikoinaan ja vuoroviikkosysteemillä mennään. Ainoastaan harrastuskamat vaihtaa lasten mukana, mutta muuten on vaatevarastoa molemmissa kodeissa. Meillä on hyvät välit edelleen ja se on ollut kyllä avain onnistuneeseen eroon. Joskus ystävät miettii että miten mä voin olla erossa lapsistani viikon kerrallaan ja kadehtivat miten on aikaa kaikelle. Totean ettei mun arkiviikko poikkea juuri mitenkään olipa lapset tai ei. Teen lapsettomilla viikoilla vähän pidempää työpäivää. Muuten se on ihan samaa ruoanlaittoa, pyykkäystä, harrastuksia ja siivousta 😀 Tiedän että lapsilla on isällään hyvä olla ja tiedän myös että ne soittaa jos on jotain hässäkkää 🙂

  9. Mia kirjoitti:

    Meillä yritettiin asia hoitaa suurinpiirtein noin, mutta pikkukämmi hommassa kävi. Puhuttiin äidin kodista ja isän kodista jne. Muutaman päivän asiaa mietittyään 3-vuotias kysyi, että ”minnekäs minä sitten muutan?” Raukka oli miettinyt ja miettinyt, että missäs hänen kotinsa sitten mahtaa olla…

    • marivalosaari kirjoitti:

      Hei totta, kiitos kun jaoit tämän, täytyy muistaa puhua tästä myös meidän lapsille!

  10. Noora kirjoitti:

    Mulla oli sama juttu omassa lapsuudessani. Nyt näin aikuisen aolen ajatellut, että miksi vanhempani eivät eronneet kun olivat kerta sen kynnyksellä. Ovat vielläkin yhdessä, whaaat?!?
    Itse en pidä heihin mitään yhteyttä. Isäni purki minuun pahaaoloaan niin fyysisesti kuin henkisesti. Äitini ei puolestaan uskaltanut minua puolustaa.
    Olisiko minulla nyt erilainen tilanne ja muistot parempia jos olisivat eronneet, kun sitä miettivät. Hyvin paljon mahdollista!!

    • marivalosaari kirjoitti:

      Se on ikävää kun niin moni ei uskalla lähteä vaikka pitäisi. Pahinta on väkivaltaiset suhteet, fyysiset tai henkiset joihin ihminen vaan jää kun ei uskalla lähteä.

  11. Lilli kirjoitti:

    Meille neuvoi psykologi samalla lailla syksyllä ja minusta se oli hyvä tapa. Ennenkaikkea on hyvä kysyä neuvoa viisaammilta, eikä hukuttaa lasta esimerkiksi sanaan ero, kun hän ei sitä vielä edes tajua (ainakaan meidän 3v). Hyvin on mennyt ja edelleen on ylpeä ja iloinen siitä että hänellä on kaksi kotia. Toimi siis oikein hyvin ?

  12. Sofia kirjoitti:

    Huh ompas helpottava nähdä, että tästä asiasta puhutaan ja saa neuvoa.. Itsellä tulossa sama tilanne 3vuotialle kertoa tämä asia. Onneksi löysin sun postauksen ja uuden tavan kertoa asiasta! Helpottaa ettei sen tarvisekkaan mennä niin, että selitetään miten vanhemmat nyt ovat eroonneet yms! Kiitos ja tsemppiä❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *