kuva: Tea J Photography

Syyllisyyden tunne iskee jälleen

Tuo pirullinen tunne joka jälleen kerran meinasi jättää minulta yhden kokemuksen väliin.

Minä olen omituinen syyllisyyden tunteen suhteen.

Ystävälläni on huomenna polttarit tai siis oikestaan silloin kun tämä juttu julkaistuu ajastamalleni ajankohdalle puhutaan jo tästä päivästä. En tietenkään voi tätä julkaista ennen kuin itse sankarille on tullut selväksi että hänen polttareitaan vietetään koska veikkaanpa että jos hän sattuisi tämän ennakkoon lukemaan arvaisi hän olevan kyse juuri hänen polttareista ja yllätys menisi pieleen.

No mutta kuitenkin se syyllisyyden tunne.. Kun polttarit ilmoitettiin olevaksi ensimmäinen ajatus oli: Oi kuinka kivaa, meille tulee varmasti kiva päivä.

Toinen ajatus: Taidan mennä sinne vain illalla nopeasti autolla käymään niin en ole pitkään erossa lapsista eikä miehelle tule paha mieli että menen humputtelemaan.

Kolmas ajatus: Tai jos kävisin vain päivällä hetken mukana niin olen sitten illalla laittamassa lapset nukkumaan.

Neljäs ajatus: No menin miten vaan niin olen vain hetken ja menen autolla niin pääsen nopeasti ja helposti takaisin kotiin hoitamaan velvollisuuksia siellä.

Näiden ajatusten kanssa painin pitkään kunnes tulin järkiini!

EI mun lapset vahingoitu jos olen vuorokauden pois. EI mun mies suutu jos lähden ulos tyttöjen kans. Ja JUMALAUTA onhan mun välillä vaan otettava sitä omaa aikaa. Niinpä viides ajatus ja lopullinen päätös oli:

Menen mukaan alusta asti eli klo 12 Keravalle, hyppään karaoke taksiin muiden mukana ja olen messissä koko päivän, jään tyttöjen kanssa hotelliin yöksi ja juhlistan ystäväni tulevia häitä tällä ihanalla tyttöporukalla kuin viimeistä päivää.

Joten Sanna, nyt juhlitaan sinua ja olen mukana -koska minäkin VOIN- (ja se tekee minulle hyvää)

p.s. se tekee hyvää myös sulle, mene vaan!

-Mari-