Oi mikä aamu. Makoilin sängyssä tv:tä katsoen kun odotin että Mila herää ja yhtäkkiä alkoi vatsassa kiertää. Hetken aikaa piti tunnustella onko se vaan ilmaa vai oisko se kenties vauva. =) Se ei ollut pieru hahaha

Veikkaan että pikku jalat siellä potki muutamia kertoja juuri samaan kohtaan ja liike tuntui myös kädelle. On se ihmeellistä. Siellä on pieni ihminen, elää jo omaa elämäänsä, kasvaa mun sisällä..

Vaikka sen on jo kerran kokenut on se silti ihan yhtä ihmeellistä kuin ensimmäiselläkin kerralla.

Nyt on meneillä raskausviikko 17 ja sikiö on noin 20 cm pitkä ja painaa noin 200g. Monessa paikassa lukee että juuri nyt voi alkaa tuntea liikkeet ja minun raskaus on niin kuin muidenkin näihin aikoihin liikkeet tuntui ekaa kertaa. Millonhan mä tunsin ekan kerran liikkeet Milan kohdalla..?? Enpä kyllä muista.. Enkä nyt helposti mistään moista tietoa löytänyt. Usein toisen kohdalla tuntee liikkeet aikaisemmin kuin ensimmäisen niin oletetaan että joskus hieman tätä myöhemmin se on tapahtunut =)

Tältä masu näyttää nyt

Oli ihanan piristävä kokemus tänään. Mutta ensin haluaisin kertoa siitä kuinka toiset vanhemmat sai mut vieroksumaan heitä.

Kun Mila oli vielä aika pienempi, en muista tarkalleen minkä ikäinen mutta joko alle tai hieman yli vuoden, me lähdimme kivalta kuulostavaan perhekahvilaan, joka sitten olikin kaikkea muuta kuin kiva.

Astuimme sisään tilaan ja minä tervehdin kaikkia. Aika moni sanoi takaisin moi joku nyökkäsi. Ja sitten olisi voinut kuvitella että esimerkiksi perhekahvilan työntekijä olisi tullut ja esitellyt paikkoja, kertonut hieman miten homma toimii jne, mutta ei. Kukaan ei sanonut mitään. Riisuin siinä lapseni ja asetuin pöydän ääreen istumaan missä suurin osa muistakin vanhemmista istuivat. Mila leikki jollain lelulla mikä siinä vieressä oli. Hetken istuttuani kysyin ”anteeksi, miten tuo kahvihomma toimii?” Vastaukseksi sain: ”Laita kaksi euroa tuohon kuppiin ja sitten voit ottaa mitä haluat, täytä tästä tämä kysely joka meillä on nyt käynnissä”

Minä siihen sanoin että ”nyt on hieman hankala täyttää kun en ole aikaisemmin käynyt, mutta täytetään vaan, enköhän jotain keksi.”

Siinä sitten taisin kahvin juoda ja jonkun kakunpalan tms syödä ja Mila söi hedelmiä. Hieman kyselin viereisiltä vanhemmilta minkä ikäisiä heidän lapsensa ovat mutta nihkeiden vastausten jälkeen annoin olla. Hetken päästä lähdimme Milan kans kotiin ja päätin että eipä tarvi tuonnekaan enää mennä.

Se oli aika karu ensikosketus muihin vanhempiin pienen lapsen äitinä.

Tuon kokemuksen jälkeen en ”uskaltanut” lähteä muuallekaan koska ajattelin että varmaan se on samanlaista joka puolella, mutta tänään rohkaisin itseni ja menin uuteen paikkaan avoimeen päiväkotiin ja onneksi menin. Siellä meininki olikin aivan toinen. Työntekijät ja muut äidit tervehtivät iloisesti ja etenkin yksi äideistä oli ihanan avulias kaikessa ja kertoi miten kaikki toimii ja mitä missäkin on. Milakin nautti selvästi siellä olosta kun oli paljon uusia leluja ja kavereita joiden kanssa leikkiä. Tänne me mennään uudestaankin. Ehkä heti huomenna!

Eli kyse oli vaan huonosta tuurista. Harmi että menin sellaiseen paikkaan ensimmäistä kertaa missä ei ollut sosiaalista porukkaa paikalla. Varmasti osittain syy oli myös minussa, olisi pitänyt vaan ”röyhkeämmin” mennä muiden keskusteluihin mukaan ja alkaa juttelemaan ihmisten kanssa. Mutta se nyt vaan oli vaikeaa kun tuntui ettei saanut mitään vastakaikua. Enkä halua mitenkään moittia niitä ihmisiä siellä, he ovat varmasti mukavaa porukkaa, ehkä heillä oli juuri sinä päivänä liikaa muuta ajateltavaa eikä uusi tulokas juurikaan kiinnostanut. Olisi ehkä pitänyt käydä useammin niin olisi saanut paremman kuvan, mutta ikävä kyllä se ekakerta pelotti minut sieltä kokonaan pois.

Mutta nyt tuo pelko on poissa. Kiitos tämän päivän kokemuksen! Toiset äidit on sittenkin kivoja.