Olipa kerran keskiviikko jona pakkanen päätti lauhtua ja tiet jäätyä. Samana päivänä tämä äiti päätti piiiiitkästä aikaa lähteä avoimeen päiväkotiin lapsensa kanssa. Aamusta saakka äiti puhui lapselle kuinka hän pääsee taas leikkimään kavereiden kanssa lasten kerhoon joksi avointa päiväkotia lapselle kutsuu. Lapsi on innosta soikeana ja sillä verukkeella syödään aamupuuro kiltisti ja käydään pissalla ja puetaan vaatteet reippaasti jne jne .. ”tee nyt tämä reippaasti niin sitten lähdetään lasten kerhoon leikkimään kavereiden kanssa”

Hienosti kiristyksen ja lahjonnan avulla äiti ja lapsi suoriutuivat autoon ja kohti lasten kerhoa, kunnes auto kohtasi ensimmäisen loivahkon ylämäen. Eipä tämän äidin takavetoinen auto halunnut sitä peilijäässä olevaa mäkeä ylittää. Jäi sutimaan. Äiti yritti uudestaan ja uudestaan, mutta se ei vain onnistunut. Lopulta äiti antoi auton valua mäkeä alaspäin jossa se tietenkin lähti kääntymään poikittain, mutta pienten ponnistusten kautta äiti sai peruutettua auton takaisin pihaan.

Äiti alkoi hyvissä ajoin pohjustamaan lasta että nyt ei taidetakaan päästä lasten kerhoon, jolloin takapenkiltä alkoi kuulua:

”Aja äiti eteenpäin”

”Äiti yritä uudestaan”

Mutta äiti vastasi: ”valitettavasti me ei tänään päästäkään lasten kerhoon kun auto ei mene mäkeä ylös” ja tätä toistettiin monessa eri muodossa moneen kertaan…

Tässäpä tarina mikä voisi päättyä hirvittävään huutoon siitä kuinka äiti ei viekään lasten kerhoon leikkimään kavereiden kanssa vaikka lupasi. Pohjustus jo silloin siellä mäessä siitä että tässä voi nyt käydä niin ettei päästäkään auttoi varmasti. Sekä onni oli myös että pystyin vetämään ässän hihasta ja soittamaan naapuriin ovatko he kotona ja voisimmeko mennäkin sinne leikkimään kavereiden kanssa. Päivä oli pelastettu kun naapurit oli kotona ja pääsimme sinne kylään ja Mila leikkimään kavereiden kanssa.

Ice Bugit jalkaan niin matka onnistui jalan (ne oli muuten siellä jemma nimisessä paikassa, mutta löytyi kuitenkin)

Yleensä pyrin olemaan puhumatta mistään tulevasta ennen kuin on varmaa että se tapahtuu. Tuon reissun vaan tosiaan itsekin kuvittelin tapahtuvan. En yleensä koskaan esimerkiksi puhu etukäteen vieraista joiden pitäisi olla tulossa jos on pienikin riski etteivät he saavukaan. Näin pieni lapsi kun Milakin on (2,5v) ei vielä ymmärrä vaikka kuinka selittäisi miksi jokin asia ei tapahtunut. Tai ehkä vähän ymmärtää mutta ei kunnolla. Vanhemmalle lapselle on jo helpompi selittää syitä miksi jokin asia ei mennyt niin kuin äiti tai isä lupasi, mutta pienille on parempi mitä vähemmän he odottavat, ettei tule pettymyksiä. Vaikka tietenkin pettymystenkin vastaanottaminen on yksi kasvunhetki, mutta minä uskon että sen ehtii oppia myöhemminkin. Näin pienenä haluan opettaa lapselle että äidin ja isän sanaan voi luottaa.

Tässä tuli mieleen muuten hieman syvempikin asia milloin varsinkaan ei kannata puhua lapselle tulevasta vieraasta. Nimittäin silloin kun se on lapsen oma äiti tai isä joka ei asu lapsen kanssa vaan vierailee hänen luonaan silloin tällöin eikä aina välttämättä pidä lupauksiaan tulostaan. Silloin on parempi ettei vanhempi kerro toisen vanhemman tulosta mitään vaan antaa lapsen yllättyä JOS se odotettu vieras tulee.

tsepmppiä vastoinkäymisiin

-Mari-

Äidin elämä on yleensä aika kiireistä. On ruuanlaittoa, siivoamista, pyykkäämistä, työssä käymistä jne. Itse en käy päivätöissä vaan olen hoitovapaalla, mutta koska toimin myös yrittäjänä niin töitä kyllä riittää ja lisäksi on hevoset joista on pidettävä huolta. Aikaa menee siis moneen asiaan ja sitten pitäisi vielä olla hyvä äiti.

Mä uskon että hyvä äiti myös välillä leikkii lasten kanssa. Siihen ei usein ole paljoa aikaa, mutta edes pieni hetki silloin tällöin on varmasti todella tärkeää lapselle. Meillä Mila tulee usein kysymään ”äiti, voisitko sä tulla leikkimään mun kanssa” (tai isi) ja voi kun siihen joka kerta vastaisi mielellään ”joo voin tulla” mutta ikävän usein vastaus on ”rakas äiti ei nyt ehdi leikkimään, tulen sen jälkeen kun ruoka on laitettu”. Niin ja sitten kun se ruoka on laitettu niin sehän pitää syödä eikä taaskaan ehdi leikkiä. Mutta ehkä sitten kun astiat on laitettu koneeseen ja siivottu jäljet onkin pieni hetki aikaa.

Tuona eräänä päivänä otin jälleen ajan ja menin Milan kans leikkimään. Päätin kerätä extra hyvä äiti pisteitä kun Mila sanoi: ”laitetaanko loimet hepoille?”. Ensin meinasin sanoa että ”ei meillä ole loimia sun hepoille, vain oikeille hepoille on loimia”. Mutta sitten muistin että juurihan syksyllä tein meidän ponille itse fleeceviltistä loimen joten löytyisköhän meiltä jotain kangasta josta voisin tehdä leikkiponeille loimia. No mikään ompelija kun en ole niin varsinaista kangasta ei ollut, mutta uhrasin yhden fitnesstukun paidan, leikkasin selän irti ja siitä kankaasta alettiin tekemään tehtaanomaisesti loimia hepoille. Yksi kun oli valmis oli Mila jo kaivellut esiin seuraavan ”laitetaan tällekin loimi!”.

Aika monta loimea tuli tehtyä ja voi että Mila oli iloinen kun äiti oli leikkimässä ja hän sai hepoille loimia. Tosin seuraavalla kerralla kun oltiin taas sleicheillä leikkimässä niin myös koirille olisi pitänyt tehdä kylpytakkeja ja puhelimia.. Siihen jouduin jo sanomaan ”kääri tästä tämmöinen pala koiran ympärille, se on kylpytakki, ja tämä (roska) voisi olla puhelin” =)

Tämmöisiä niistä loimista tuli, ei hienoja, mutta paljon ne toi iloa =)

Työvaiheet:

1) leikkaa kankaasta sopiva pala ponille

2) leikkaa keskelle toista lyhyttä sivua päänmentävä aukko

3) siisti etureunat pyöreäksi

Ja nythän tuo fitnesstukun paita sopii päällekin tän mahan kans kun ei selkä kiristä hahaha

Myös Mila halusi ottaa kuvia kun minäkin otin, tässä hänen näkemyksensä meidän leikeistä =)

-Mari-