Pelkään etten pärjää yksin

Uusi vauva on tulossa vajaan kolmen kuukauden päästä. Esikoinen on nyt 2,5-vuotias. Hevosia on kaksi tallissa.

Hommia kotona riittää jo nyt enemmän kuin tarpeeksi ja kohta lisähommia aiheuttaa ja paljon pieni käärö. Oon yrittänyt tuuditella ajatuksella että kyllä ne muutkin pärjää. On muillakin useampi lapsi. Monella jopa yli viisi lasta kotona ja hyvin menee. Nostan hattua niille äideille jotka jaksaa hymyssä suin pyörittää kotitaloutta monen lapsen kanssa. Ja siis oikeasti eivät väsy siihen. Vai onko heitä? Vai ovatko he väsyneitä mutta tekevät sen silti? Onhan se niinkin että kun ne lapset on hankittu niin on niistä huolehdittava jaksoi tai ei.

Itse tunnistan itsessäni väsymyksen merkkejä aina välillä jo nyt. Hyvin pieniä mutta kuitenkin. Tai ehkä ne ei varsinaista väsymystä ole vaan kutsuisin sitä ennemminkin mukavuudenhaluksi. Jaksan kyllä touhuta lapseni kanssa, jaksan tehdä ruokaa, jaksan siivota, jaksan pyykätä ja jaksan hoitaa hevoseni. Mutta on päiviä kun tämän kaiken tekeminen yhtä aikaa ei todellakaan ole kivaa. Tykkään myös tehdä noita kaikkia (okei siivous, ruuanlaitto ja pyykit ei ehkä lemppareita) mutta kun lapsi on mukana on kaiken tekeminen hankalaa. Tai kun touhuaa lapsen kans mielessä pyörii jo kaikki kotihommat. Olen toivonut Jontelta monesti että hän ottaisi Milan ja he lähtisivät jonnekin reissuun yöksi tai kahdeksi niin että saisin olla yksin KOTONA. Siivouskin olisi varmasti kivempaa tehdä kun saisi tehdä rauhassa ja heh että jälki näkyisi edes puolipäivää =) Tätä vielä odotellessa =)

Ja siis joo tosiaan onhan mulla mies, lapsen isä, ja onkin aivan mielettömän ihanaa silloin kun hän on kotona ja lapsen kans sen aikaa kun minä teen muita juttuja. Etenkin kun saan mennä yksin tallihommiin. Mutta palomiehenä ja laulajana hän on myös aika paljon pois kotoa. Eikä pelkästään 8 tuntia päivästä vaan yli vuorokauden aina kerrallaan ja noina päivinä saan maistaa yksinhuoltajan elämää..

Nyt kun toinen lapsi on tuloillaan niin aloin ajattelemaan kuinka voisin saada lisää aikaa itselleni. Apukäsiä kotiin. ??

Päädyin tulokseen että haluan meille au pairin. Nyt onkin sitten au pairin etsintä käynnissä.

Tavallaan se on pelottavaa kun ei voi olla varma millainen tyyppi sieltä tulee jos sellaisen löytää. Entä jos hän ei sovellukaan meidän perheeseen. Hän kuitenkin tulee asumaan meillä ja on kuin yksi perheenjäsenistä. Koitimme pohtia Jonten kans asiaa monelta kantilta ja päädyttiin siihen tulokseen että kyllä me se riski otetaan. Apukädet kotona on varmasti korvaamattomat. Minähän olen tietenkin päivät kotona, mutta se että saan pientä apua arjen askariin on varmasti korvaamatonta.

Voisihan sitä palkata hoitajankin, mutta siihen menee aika paljon rahaa. Au pairille maksetaan minimissään 260€ taskurahaa kuukaudessa ja tietenkin hänen asumisensa ja ruokailut. Lisäksi au pairille tulee tarjota suomenkielen kurssi. Tuon summan olen erittäin valmis sijoittamaan siitä että jaksan arjessa. Tai vaikka jaksaisinkin ilman häntäkin niin siitä että voin nauttia arjestani hieman enemmän.

Tulee toki mieleen myös olenko sitten huono äiti kun en voi handlata kaikkea yksin.. Mutta päätän olla sitä mieltä että en ole! Ei se tee minusta yhtään huonompaa äitiä jos haluan nauttia kotioloista enemmän, saada pientä arjen luksusta hommiin.

Etsintä on siis vielä käynnissä. Jos joku tietää jonkun englantia puhuvan au pairin niin saa ilmiantaa hänet. Tai toisaalta voisihan meidän au pair olla suomalainenkin.. Vai voikohan? Onkohan siihen jotain säännöksiä? Jos se on luvallista niin jos siellä sattuu olemaan joku innokas niin ei muuta kuin ilmoittautumaan meille!

-Mari-