Tulispa vauva – mutta ei just nyt
Raskausviikot on nyt sillä mallilla että vauva saisi tulla koska vaan, mutta pliis ei just nyt!
Viime viikolla olin täynnä energiaa, oli niin super hyvä ja reipas fiilis kun tiesi ettei tarvi ottaa enää varovasti vaan vauvan on turvallista syntyä. Haravoin pihaa, siivosin tallia, siivosin karsinoita myös niinä päivinä kun ratsastajat kävivät jolloin he normaalisti on nyt tehny siivouksen. Kävin kävelylenkeillä. Ja viikonloppuna kun meillä oli ystäväni perheineen kylässä touhuttiin tosi paljon ulkona ja tehtiin kaikkea kivaa. Myös kun ystäväni ratsasti isolla hepalla niin minä tulin mukaan maastoon taluttamaan pikkuponia. Tosin siis vain käveltiin ja tiellä ettei nyt sentään mitään juoksemista metsikössä =)
Maanantaina kuitenkin heräsin aamulla kipeänä =( flunssa iski pahemman kerran. Ja juurikin tästä syystä nyt ei jaksais lähteä synnyttämään. Synnytys kun on todella fyysinen suoritus. Siksi muuten mua harmittaa kans etten oo treenannu kunnolla tämän raskauden aikana. Synnytyksestä tulee varmasti rankempi kuin edellisestä. Tai ainakin siitä palautumisesta.
Mutta siis voisin vaan kuvitella miltä tuntuisi synnyttää kun nenä on aivan tukossa ja yskittää ja muutenkin on heikko olo.
Oon kuullu tässä nyt ystäviltä muutaman synnytystarinan kun ovat olleet kipeitä eikä kyllä houkuta kokea samaa. Mutta eipä sillekään mitään mahda jos näin käy. Olis kyllä siinäkin mielessä kauheeta mennä kipeenä synnyttämään koska sitten veisin flunssa pöpöä synnytysosastolle. Vaikka kyllähän siellä voidaan olla sen verran varovaisia ettei se tarttuisi mutta kuitenkin harmittais tuokin.
Harmittavaa tässä flunssassa on myös se että missasia kahden ystävän avajaistilaisuudet. Eilen avattiin Astan Lavli living room Galleria esplanadin toiseen kerrokseen. Se on paikka jossa virkistyä, siellä myydään naisten urheiluvaatteita ja siellä on erilaisia ohjattuja tunteja. Jos kiinnostuit niin käy tutustumassa tästä.
Toinen tilaisuus ois ollut tänään illalla, nimittäin Noora Hautakankaan kirpputori/kahvila/pop up kaupan avajaiset. Paikka on nimeltään Relove ja se avaa virallisesti ovensa huomenna torstaina Töölössä Sandelsinkatu 6:ssa. Reloveen voit tutustua tästä.
Anteeksi ystävät etten päässyt paikalle <3
Minä täällä yritän niistää nenää ja lääkitä itseäni mm näillä luonnontuotteilla jotka Sarita on neuvonut flunssan hoitoon. www.elinvoimaa.fi
Tänään oli myös tarkoitus että Jamppa tulee laittamaan akupunktio neulat uudestaan edistämää synnytyksen käynnistymistä, mutta peruin sen koska en millään jaksaisi synnyttää juuri nyt. Viimeksi nimittäin kun odotin Milaa niin tehtiin Jampan kans akua ensin kerran ja sitten toisen kerran ja sen toisen kerran Jospa tämä pian menisi ohi ja sitten vauva saisi tulla.
Parempaa terveyttä kaikille teille <3
-Mari-
Milan mietteitä vauvasta – tarrat
Liimailtiin tarroja tarrakirjaan ja keskustelu kääntyi jälleen vauvaan:
Mila: osaako vauva laittaa näitä tarroja?
Minä: Ei se osaa ku se on vielä niin pieni.
Mila: Sitten kun se laittaa niin tippuu tarrat lattialle ja pitää siivota
=)
-Mari-


0

