Liitoskivut
Liitoskivut on aika usein kovemmat toisen tai useamman lapsen kohdalla, niin myös mulla.
Muistan kyllä että Milan aikana koin liitoskipuja myöskin, mutta ei ne olleet mitään tähän verrattuna.
Nyt oon kärsiny näistä kivuista jo noin kaksi kuukautta ja ennen sitäkin silloin tällöin vihlontaa. Jotenki vois kuvitella että nuo kivut olis just pahempia ensimmäisen eikä enää toisen kans, mutta toisin on. Ainakin mulla. Jotkut onnekkaat eivät kärsi näistä lainkaan.
Miltä liitoskipu tuntuu?
Se tuntuu luu- tai hermokivulta. Ja kipu on yleensä häpyluussa tai siellä häpyliitoksessa (kts. kuva alta). Joillakin kipua tuntuu myös alaselässä, alavatsassa, nivustaipeissa tai reisissä. Mun kipu on tuntunut oikeestaan vaan juurikin tuossa häpy alueella.
Kivuliainta on kun nousee ylös joko istumasta tai makaamasta ja toinen on pitkät askeleet kävellessä. Apuna kipuun mä sanoisin ikävä kyllä että kärsikää vaan, älkää ainakaan alkako syömään kipulääkkeitä. Toki jos tuskat on niin sietämättömiä ettei pysty liikkumaan lainkaan niin sitten. Tyyny jalkojen välissä maatessa auttaa öitä. Ja lihaskunto olis hyvä pitää kunnossa. Itse oon laiminlyönyt tuota osiota aivan liian paljon tämän raskauden aikana. Mietin että varmasti osaksi juurikin tästä syystä oon ollu niin kipee kun en oo treenannut niin paljoa. Hyi minua! No otetaan takaisin menetetyt treenit kyllä jossain kohtaa! Yli vuosi sitten oon käyny kuntosalilla… huuuups ja viimeisesta kunnon treenistäkin joka oli Bunda pakaratreeni on jo yli 6kk aikaa. Kyllähän mä liikun hevosten ja tallihommien parissa kuten myös Milan kans, mutta varsinainen lihaskunto on ollut minimissä.
Nyt on 13 päivää laskettuun aikaan ja sanovat että liitoskipujen pitäisi hellittää viimeistään 3kk synnytyksen jälkeen joten eihän tässä ole enää kuin pieni hetki tai n 4kk kärsimystä jäljellä. Joten hymyä huuleen eikös niin =)
Tsemppiä kaikille kivuista kärsiville!
Virallista tekstiä voitte käydä lukemassa täältä
Ja vielä kun aikaa on veikkailla ni käykää antamassa oma arvauksenne kumpi meille tulee =) sori että taas tätä tänne tungen, mutta on tosi kivaa kun te muutkin arvailette meidän kans ni ei tarvi ihan keskenään pähkäillä. Jännää, kohta se selviää. Tästä linkistä veikkauksiin.
-Mari-
Mun erilaiset vauvakutsut: shotteja, uhkapeliä ja alastomuutta
Shotteja juotiin, uhkapeliä pelattiin, alastomuutta oli nähtävissä ja poiketen perinteistä järjestin vauvakutsut itse.
Sain mahtavan mahdollisuuden pitää juhlat huikeassa Villa Grandessa ja halusin sen toteuttaa. Ja koska tilaa oli, vieraitakin pystyi kutsumaan paljon ja kaiken kaikkiaan meitä oli paikalla 23 henkeä. Normaalistihan juhlat ovat ystävien järjestämät ja vieläpä usein niin että odottava äiti ei tiedä niistä mitään vaan päivä tulee yllätyksenä. Minä nyt tein tämänkin eri tavalla =)
Aika usein kutsuilla on tapana esim maistella lastenruokia ja arvailla mitä ne sisältää. Minulla kun nyt on tämmöinen hieno Philips Avent tuttipullon lämmitin, niin päätin että vieraille tarjoillaan alkuun ”snapseina” rintalämmintä maitoa. (juu käytettiin kuitenkin korviketta) Ilmeet oli kyllä näkemisen arvoiset =) Ja pakko ehkä tunnustaa ettei kyllä mitään herkkua ollut. Mutta urheasti vieraat ottivat pienet maistiaiset.
Tässäpä sullekin näkymää
Shottien jälkeen me nautittiin pitopalvelun antimista jonka jälkeen luvassa olikin uhkapeliä. Ja pakko sanoa kyllä että en olisi itse jaksanut järjestää jos olisin joutunut olemaan vastuussa myös tarjoilusta, Kiitos Pilke! Jälki jälkiruuaksi oli myös lasilliset kuohuvaa ettei ihan pelkällä maitolinjalla menty. Toki moni kuten minä nautti vain pari siemausta.
Koska kukaan ei tiedä kumpi on tulossa, paitsi todennäköisesti rakenneultran tehnyt henkilö, mutta hänkään ei ollut kertomassa niin päätin pistää pystyyn arvailun bileissä. Ja uhkapeli meiningillä. Jokainen sai laittaa kirjekuoreen nimensä, sukupuoliarvauksensa sekä rahapanoksensa. Kirjekuoret avataan kun vauva on syntynyt ja jos vieras on arvannut oikein saa hän rahansa takaisin ja jos taas menee väärin niin vauva kiittää kun vaipparahasto kasvaa =)
Poikaa arvasi 10 kpl
Tyttöä arvasi 7 kpl
(joku ei siis uskaltanut arvailla lainkaan) =)
Sä ehdit vielä käydä kans antamassa oman arvauksesi täällä toisessa kirjoituksessa. Siellä oikein arvanneiden kesken arvon jonkinlaisen tuotepaketin.
Ja koska mulla on iki-ihania tyyppejä ympärillä niin vieraille ja toki mulle kans tehtiin myös ihania hemmotteluita. Mulla on ystäviä joista on tullut yhteistyökumppaneita ja yhteistyökumppaneita joista on tullut ystäviä niin he tulivat ja kantoivat oman kortensa kekoon ohjelman osalta. Tarkemmin siitä mitä kaikkea oli tarjolla myöhemmin. Moni vieras sanoi etukäteen että eikös heidän pitäisi järjestää tämä kaikki minulle, mutta minusta oli kiva järjestää heille jotain kivaa ja pääsinhän itsekin nauttimaan. Ja otin myös akupunktio neuloja niihin kohtiin joiden on tarkoitus auttaa synnytyksen käynnistymisessä. Jollei viikon sisällä ala syntymään niin tehdään uudestaan =)
Sain myös aivan mielettömän ihania sekä tarpeellisia lahjoja. Näistäkin myöhemmin lisää. Ja siis etenkin tuo keltainen pullo on siis tooooosi tarpeellinen =D
Ja annoinpa lahjat myös vieraille. Kaikki saivat mukaansa Philips Avent Natural -tuttipullot, joissa oli karkkia sisällä =)
Kiitos kaikille jotka olitte juhlimassa, teille jotka mahdollistitte näin hienot puitteet sekä Tiinalle ja Susannalle jotka olivat apuna laittamassa paikkoja kuntoon.
Loppuhuipennukseksi oli sitten vielä se alastomuus osuus kun tehtiin vatsasta kipsivalos. Tässäpä tämä vatsa ja raskauskroppa koko ”komeudessaan”
Nämä kaksi kuvaa omasta albumista, kaikki muut kuvat: Anton Reenpää/Otavamedia
Ja kun vieraat poistuivat Jontte saapui ja vietimme hetken laatuaikaa kaksin näissä ihanissa SPA tunnelmissa <3
Yhteistyössä Philips Avent
-Mari-


0




















