Viikko ilman lapsia

Tää on eka kerta kun jätän lapset pidemmäksi aikaa ja se tuntuu samaan aikaan ihanalta ja hirvittävältä

Pisin aika tähän mennessä ilman lapsia on kolme yötä. Se tapahtui vuosi sitten kun lähdin ystäväni Lauran mukaan hänen työreissulle. Sillä reissulla lopetin Mion imetyksen.

Yhtä ja kahta yötä oon ollu erossa myös työreissujen vuoksi, mutta vain kaksi loma reissua on ollut viimeisen viiden vuoden aikana ilman lapsia. Kerran kaksi yötä Riikassa ja sit nuo kolme yötä tuolla Lauran matkassa.

Nyt on aika ottaa kunnolla oma aika käyttöön. Lähden siskoni Even kanssa New Yorkiin 15. Lokakuuta ja tulemme takaisin vasta 23. Päivä.

7 yötä erossa lapsista.

Oon ollu tosi ”kiinni” lapsissa ja siksi tämä oma loma kuulostaa todella ihanalta ja odotan sitä kuin kuuta nousevaa. Samaan aikaan saan paniikin omaisia tuntemuksia siitä että olen niin pitkään erossa lapsista.

Se jonkun sortin ”sääntöhän” kai on että äiti voisi olla erossa lapsesta sen verran kuin on ikävuosia. Tämähän tarkoittaisi meidän tapauksessa vain kahta yötä. Mutta niin vaan aion ottaa ja mennä. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, ja olisikin kiva kuulla niitä. Miten te olette tehneet? Noudattaneet tuota ”sääntöä” vai olleet aikaisemmin pidempään erossa? Toivoisin nöyrästi kuitenkin että ette tuomitsisi minua tästä päätöksestä vaikka olette itse toimineet toisin tai näette asian eri tavalla.

Itse sain tälle reissulle siunauksen myös neuvolan tädiltä. Kysyin Milan 5v neuvolan aikana onko hänen mielestään ok että lähden viikoksi reissuun ja hän sanoi sen olevan ok ja toivoo että saan matkalla rentouduttua hyvin ja uskoo että tulen virkeämpänä ja näin ollen parempana vanhempana takaisin.

Tähän minäkin haluan uskoa. Ja tiedänpä myös että ystäväni oli ensimmäisen viikon erossa lapsesta tämän ollessa vasta muutaman kuukauden ikäinen ja toistaiseksi heidän suhde on edelleen kunnossa ja lapsi näyttäisi kasvavan normaaliksi kansalaiseksi =)

-Mari-

Meidän lapsilla on yhteensä kaksi harrastusta, toinen harrastaa ratsastusta ja toinen perässähiihtoa.

Montako harrastusta teidän lapsilla on ja mikä teidän näkemys on siihen pitääkö niitä olla paljon vai vähän?

Mila 5v harrastaa ratsastusta ja Mio 2v perässähiihtoa. Mila on aloittanut ratsastus harrastuksen enemmän tosissaan reilu vuosi sitten, mutta vauvasta saakka käynyt hepan selässä silloin tällöin. Mio on nyt siinä iässä että käy selässä silloin tällöin ja sanoo haluavansa laukata ja hypätä esteitä. Omasta mielestään ilmeisesti harrastanut sitten jo pitempään =) Milalla käy opettaja kerran viikossa jonka lisäksi ratsastaa minun valvonnassa kerran tai kaksi viikon aikana.

Uusi harrastus

Mila on puhunut että haluaisi aloittaa voimistelun, ja minä huono äiti sanoin että joo äiti vie sinut voimisteluun ja sitten iskee todellisuus että olen myöhässä eikä enää tälle syksyä ole vapaita paikkoja paikallisessa voimisteluseurassa. Tai ainakin heidän monimutkaiset nettisivut antoivat niin ymmärtää. Saa vinkata jos tiedätte jonkun voimistelupaikan Nummelasta tai sen läheltä jossa tilaa vielä olisi.

Viime talvena/keväänä Mila kävi luistelemassa ja sitä olisi varmasti hyvä jatkaa sillä se taito tuskin menee hukkaan. Viime kevään aikana kun loppuen lopuksi päästiin tunneille ehkä vain 5 kertaa Mila ei vielä oikein hiffannut luistelun tekniikkaa. Ehkä hieman pelkää luistimilla oloa ja kaatumista. Tästä syystä kausi tai pari ennen koulun alkua voisi tehdä hyvää ettei sitten koulussa jää luistelussa pahasti muista jälkeen.

Kolmas ”harrastus” mitä Mila kokeili oli tanssi, mutta siitä neiti ei oikein pitänyt. Ja siitäkin tämä ADT äiti joutui maksamaan extra kauden kun en tajunnut peruuttaa paikkaa vaikka tyttö ei siellä kertaakaan käynyt enää uudella kaudella.

Mio tosiaan ei ole vielä harrastuksiin mennyt, mutta oma mielipide on että ei ehkä 2v vielä tarvikaan. Toki jos liikkumista, kiipeilyä/juoksua ei kotioloissa pääse tekemään suosittelen ehdottomasti jotain temppu-jumppa tunteja heti pienestä pitäen, tiettävästi sellaisia löytyy.

Tavallaan mulla kaivelee ajatuksissa että lapsilla TÄYTYY olla harrastuksia. Mutta kuinka paljon niitä nyt sitten täytyy olla? Ei ainakaan liikaa. On kauheeta katsella ja kuunnella sellaisten lasten arkea joissa joka päivälle on jotain harrastusta tuupattu kalenterit täyteen. En tietenkään tuomitse ketään joka tällaisen tien on valinnut, varmasti tiedätte mikä teidän lapsille on parasta. Itse en vain näe sen olevan paras vaihtoehto.

Ääripää on toinen mitä kauhistelen, kun ei liikuta lainkaan. Olen kuullut viisivuotiaista ja jopa koululaisista jotka eivät OSAA juosta. Oma 2v vaikka ei käy missään jumpissa tms osaa juosta ja laukata ja hypätä ja kiipeillä ja ja ja sanoisinko että aika ketterä kaveri on, välillä vähän liiankin =)

Yksi syy miksi halusin että lapset menevät liikuntapäiväkoti Touhulaan oli nimenomaan se että päiväkodissa ajatellaan liikuntaa ja opetetaan eri tekniikoita ainakin jossain määrin, ettei itse tarvitsisi ainakaan vielä roudata lapsia harvase ilta jonnekin harrastusten pariin. Kauhulla odotan sitä kun jossain vaiheessa varmasti näitäkin tulee että harrastuksia alkaa löytymään sieltä täältä. Toivon kuitenkin siinä vaiheessa että pysytään kohtuullisissa määrissä siten että lapset ei väsy liikaa ja meillä vanhemmilla riittää resurssit kuskaamaan heitä.

Tässä on pari videoo jossa näkyy Milan harrastus. Ja Mionkin, se hänen perässä hiihto eli hän tulee perässä minne Milakin menee ja tekee osittain samoja asioita.

Kovasti tsemppiä kaikille harrastusten pariin, olipa niitä sitten paljon tai vähän.

-Mari