Kun äiti ei enää tee kotitöitä

Mä vaan sanoin että nyt minä en tee enää mitään kotitöitä! Ole hyvä ja hoida asiat niin että lapsilla on ruokaa ja puhtaita vaatteita.

About vuosi sitten kotiuduin sairaalasta edelleen toipilaana kotiin ja voimat oli tosi vähissä. Ajatus siitä että piti yrittää kuntouttaa itsensä ja samalla hoitaa kaikki kotiaskareet tuntui vaan ylitsepääsemättömältä ja tein sen mikä mun olis pitänyt tehdä jos viisi vuotta sitten.

Mä sanoin Jontelle että tästä päivästä eteenpäin sinä katsot onko jääkaapissa ruokaa, jos ei ole, niin sinä käyt kaupassa ja ostat sitä. Kun ruoka-aika lähestyy, sinä olet huolehtinut että ruoka on valmista ja lapset saa syödäkseen. Sinä myös huolehdit siitä että lasten vaatteet ovat pestyjä.

Päätös syntyi sinä päivänä kun tulin sairaalasta kotiin

En kysynyt, vaan totesin näin. Tässä kohtaa minun terveydentila vaati tuon tehtävän, mutta näin jälkikäteen kadun että en lausunut noita asioita jo viisi vuotta sitten kun Mila syntyi. Enkä tietenkään tarkoita että se pitäisi mennä aina siten että pelkästään mies hoitaa asiat. Mutta tuo aika jonka Jontte asiat hoiti opetti hänelle miten ne hoidetaan. Ja tänä päivänä asiat rullaa paljon mutkattomammin yhdessä tehden. Eikä esimerkiksi tarvi edes neuvotella jos minä satun olemaan jossain siihen aikaan kun ruokaa pitäisi alkaa laittaa. Mun ei enää tarvi soittaa ja pyytää häntä tekemään ruokaa saatika kiirehtiä kotiin ruokaa tekemään, vaan se tapahtuu ihan itsestään.

Suosittelen kaikille kenelle se vaan suinkin mahdollista että laitatte miehenne (tai jos sen kuka ei yleensä näistä asioista huolehdi) ottamaan vastuun vaikka edes yhden kuukauden ajaksi. Sillä voi olla iso muutos yhden ihmisen kotitaloustöiden kuormaan kun joku yhtäkkiä tajuaakin jakaa siitä osan.

Mitä seuraavaksi =)

Nyt pitäis ehkä vielä nostaa kädet ylös jossain kohtaa esim vessojen pesusta =D

-Mari

Isä lastenhoitajana

Tapasin erään isän hetki sitten ja puhuimme siitä kuinka hän on käytännössä pääosin vastuussa lapsistaan. Nuorempi tytär on hetkinen, olisko ollut vielä alle kaksi-vuotias tällä hetkellä. No joka tapauksessa nuori. Ja hän kertoi että saa jopa ihailevia katseita usein kun hän päivällä on liikkeellä lapsensa kanssa. Miestä katsotaan ja tuntuu että katseet osoittavat kunnioitusta siitä että nimenomaan hän on lapsen kanssa eikä äiti.

Kaikki ei kuitenkaan katso suopeasti

Aina ei ole ollut ihan niin ylentäviä katseita tai lauseita. Kuulemma usein vanhemmat ja etenkin rouvas ihmiset saattavat olla jopa hieman töykeitä. Eräänäkin kylmänä pakkaspäivänä mies oli ollut bussi pysäkillä lapsensa kanssa ja viereen oli tullut hieman vanhempi rouva. Rouva oli hetken katsellut ja sen jälkeen kysynyt. ”Onko lapsella kunnolla vaatetta tuolla toppapuvun alla ettei vaan palellu näin pakkasella?”

Tavallaan relevantti kysymys, mutta olisiko rouva kysynyt tuota kysymystä jos lapsi olisi ollut äidin kanssa liikeneteessä? Mies oli tähän nokkelana sarkastisesti vastannut: ”On siellä vaippa, kyllähän se varmasti riittää” Ja totuus tietenkin oli että vaatetta oli hyvin myös alla.

Onko niin että me lähtökohtaisesti ei luoteta siihen että mies osaa hoitaa lapsia ja ajatella niiden parasta? Tunnustan tässä kohtaa itsestänikin löytyvän tämän geenin ja monesti on tullut tarkastettua vaatetusta ja ruoka-asioita Jonten jäljiltä ja kyllä ne aika turhia kysymyksiä on ollut. Toisaalta uskon että tämä on muuttumassa. Ja EHKÄ kun me olemme niitä vanhempia rouvia jonkun vuoden päästä ei me enää epäilläkkään isää lapsen kanssa vaan luotetaan suoraan että kyllä hänkin osaa.

Meillä mä itse otin roolin hoitaa ja huolehtia lapsista käytännössä kokonaan kun he olivat pienempiä, mutta nykyään alkaa olla aika tasaväkistä. Varsinkin sen jälkeen kun vuosi sitten nostin käteni ilmaan ja ilmoitin että en tee enää kotitöitä. Jep, näin tein ja huomenna kerron lisää siitä.

-Mari