Hupsista keikkaa, joulukalenterin luukku nro 4 oli pettymys

Onneksi vain toiselle lapsista. Mio itseasiassa pettyi kolmos luukun kohdalla kun tuli kookossuklaa josta hän ei tykännytkään. Tai ei oikeestaan pettynyt, hän ei ehkä vielä oikein osaa sellaista tunnetta näyttää noin niinkuin suoraan. Sanoi ettei tykännyt ja vei patukan roskiin. Mutta veikkaan että pettymys tulee kohdalle siinä vaiheessa kun jälleen luukusta löytyy bounty patukka.

Mila odotti ilmeisesti enemmän luukulta. Liekkö tehneet Schleichillä tarkoituksella kasvattaakseen lapsia että aina ei saa kaikkea kivaa.. heh

No näin luukku 4 aukesi:

Tähystys suoritettu

btf

Kakkosluukkuun kurkattu vaikka on jo kolmas päivä joulukuuta, tähystys meni oikein hyvin. Ekaa kertaa mua jännitti mennä tähystykseen kun viime kerta ei onnistunut kipujen vuoksi loppuun saakka. Lääkärinä toimi sama henkilö kuin viimeksi ja hän ehdotti että ottaisin lääkityksen toimenpiteen ajaksi. Mietiskelin hetken otanko koska pari ensimmäistä kertaa meni ihan ok ilman lääkitystä, mutta koska olin epäröivällä kannalla niin päätettiin yhdessä että otetaan mömmöt.

Mulle annettiin suonen sisäisesti siis jotain rauhoittavaa kohtalainen annos ja kipulääkettä hieman reilummin. Olin täysin tajuissani koko toimenpiteen ajan, vaikka hieman huippasi päässä. Tällä kertaa tosiaan tähystys onnistui ja päästiin käymään koko suoli läpi. Pääosin se näytti oikein hyvältä, rauhalliselta mutta toki kovin arpiselta. Kun puhutaan haavaisesta paksusuolesta niin siellä tosiaan on haavoja jotka vuotaa verta. Ja nämä haavat sitten arpeutuvat kun tulehdus hellittää ja jättää sikäli jälkensä suoleen vaikka sairaus olisi remissiossa.

Kaikki ei ollut täysin ok

ikävä juttu oli se, että mun suoli ei ollut täysin rauhallinen. Mitään vakavaa ja pahaa tulehdusta ei näkynyt, mutta pari pientä kohtaa oli hieman tulehtuneen näköinen. Toistaiseksi ei tarvitse ryhtyä sen kummallisempiin toimenpiteisiin vaan tarkkaillaan tilannetta tämän hetkisen Azamun lääkityksen kanssa. Jos oireet tästä nyt kuitenkin sattuisivat pahenemaan niin hyvin helposti lähdemme kuulema kokeilemaan toista biologista lääkitystä. Edelliseen biologiseen lääkkeeseen kroppani kehitti vasta-aineen ja jouduimme sen lakkauttamaan elokuussa.

Mitä tähystyksessä tapahtuu

Itse toimenpide on oikeastaan aika yksinkertainen. Paitsi että ei kaikille. Joillekin se on henkisesti, joillekin fyysisesti todella raskas ja vaikea kokemus. Niin mut toisaalta onhan se itse toimenpide kuitenkin yksinkertainen. Paitsi hahahaha mistä minä tiedän kuinka haastavaa se sille lääkärille on joka sen tekee. Mut näin niinkuin perus potilaan silmin jolla kaikki suht ok ja siis näin hommat siinä niinkuin etenee sen jälkeen kun kotona on viikon verran valmistauduttu ja 24h aikana tyhjennelty suolta.

Aikaa toimenpiteeseen tulee ohjeiden mukaan varata 1-3h, mulla meni koko touhuun n 45 minuuttia tänään. Hoitaja kutsuu huoneeseen kun aika koittaa ja ohjaa pukuhuoneeseen jossa saa vaihtaa maailman koomisimmat housut jalkaan, tämmöiset, kuva otettu housujen takaosasta.

oman paidan saa pitää päällä

Ja kun ollaan pukeuduttu siirrytään toimenpidehuoneen puolelle. Tässä kohtaa joko laitetaan tai ei laiteta tippa käteen, mun tapauksessa tänään laitettiin. Käännytään vasemmalle kyljelle ja törkätään tarvittavat rauhoittavat ja kipulääkkeet suoneen jos tarvis ja sitten homma voi alkaa.

Moni ajattelee että se on kauheeta se itse letkun työntäminen tuonne rektaaliin, mut se ei oo se paha kohta. Letku on ehkä noin sentin paksuinen joten ei aiheuta mitään kipua tms. Ja suurimmaksi osaksi matkaa myös letkun kulkeminen suolessa on kivutonta, jotkut mutkat tai jos täytyy puhaltaa ilmaa sisään saattaa tuntua kivuliaalta. Ja sitten tässä tosiaan poikkeus vahvistaa säännön ja joillakin kipuja tuntuu koko ajan. Mutta mun kokemus on että tätä toimenpidettä ei tarvitse pelätä. On paljon ihmisiä joille tehdään tähystys ihan nukutettuna ja en tiedä onko kipu heillä enemmän fyysistä vai psyykkistä, mutta mahtava että näinkin tehdään jos jotakuta niin kovin paljon pelottaa. Ekakertalaisille sanoisin terveiset että rohkeasti vaan!

Letkussa on kamera ja monissa paikoissa pääsee itse myös näkemään näytöltä miltä siellä suolen sisällä näyttää. Ja lääkäri tekee diagnoosin siinä näyttöä katsomalla. Letku viedään ohutsuolen loppuun saakka ja paluumatkalla otetaan koepaloja hieman sieltä täältä, mistä lääkäri näkee parhaakseen ne ottaa.

Ja sit homma on siinä. Omat ehjät housut jalkaan ja kotiin joko iloitsemaan hyvistä uutisista tai kauhulla odottamaan saadaanko tulehdukset kuriin. Voi kuinka paljon toivon että tähän sairauteen löytyisi oikeasti jokin oikea ja toimiva hoitokeino.. Siihen saakka ei auta muuta kuin tukea toinen toista koittaa jaksaa <3

Nii ja lopuks sai pillimehun =)

-Mari