Kun äiti ei enää tee kotitöitä

Mä vaan sanoin että nyt minä en tee enää mitään kotitöitä! Ole hyvä ja hoida asiat niin että lapsilla on ruokaa ja puhtaita vaatteita.

About vuosi sitten kotiuduin sairaalasta edelleen toipilaana kotiin ja voimat oli tosi vähissä. Ajatus siitä että piti yrittää kuntouttaa itsensä ja samalla hoitaa kaikki kotiaskareet tuntui vaan ylitsepääsemättömältä ja tein sen mikä mun olis pitänyt tehdä jos viisi vuotta sitten.

Mä sanoin Jontelle että tästä päivästä eteenpäin sinä katsot onko jääkaapissa ruokaa, jos ei ole, niin sinä käyt kaupassa ja ostat sitä. Kun ruoka-aika lähestyy, sinä olet huolehtinut että ruoka on valmista ja lapset saa syödäkseen. Sinä myös huolehdit siitä että lasten vaatteet ovat pestyjä.

Päätös syntyi sinä päivänä kun tulin sairaalasta kotiin

En kysynyt, vaan totesin näin. Tässä kohtaa minun terveydentila vaati tuon tehtävän, mutta näin jälkikäteen kadun että en lausunut noita asioita jo viisi vuotta sitten kun Mila syntyi. Enkä tietenkään tarkoita että se pitäisi mennä aina siten että pelkästään mies hoitaa asiat. Mutta tuo aika jonka Jontte asiat hoiti opetti hänelle miten ne hoidetaan. Ja tänä päivänä asiat rullaa paljon mutkattomammin yhdessä tehden. Eikä esimerkiksi tarvi edes neuvotella jos minä satun olemaan jossain siihen aikaan kun ruokaa pitäisi alkaa laittaa. Mun ei enää tarvi soittaa ja pyytää häntä tekemään ruokaa saatika kiirehtiä kotiin ruokaa tekemään, vaan se tapahtuu ihan itsestään.

Suosittelen kaikille kenelle se vaan suinkin mahdollista että laitatte miehenne (tai jos sen kuka ei yleensä näistä asioista huolehdi) ottamaan vastuun vaikka edes yhden kuukauden ajaksi. Sillä voi olla iso muutos yhden ihmisen kotitaloustöiden kuormaan kun joku yhtäkkiä tajuaakin jakaa siitä osan.

Mitä seuraavaksi =)

Nyt pitäis ehkä vielä nostaa kädet ylös jossain kohtaa esim vessojen pesusta =D

-Mari

Koulukiusaaminen on vakava asia

Koulukiusaaminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa jopa kiusatun itsemurhaan. Ja kaikille kiusatuille se jättää jonkinlaisen jäljen. Toisilla arvet näkyy käsissä, toisilla vain tuntuu sydämessä. Me voitais auttaa. ALLEKIRJOITA kansalaisaloite niin ollaan ehkä lähempänä arvettomampaa tulevaisuutt!

Näin kirjoitti erään tytön vanhemmat:

”Tyttäreni on vakavasti koulukiusattu, ei auttanut poliisin eikä lastensuojelun väliintulo. Vaihtoi koulua josta jää nyt kotikouluun.
Käytössä vahvat uni ja masennuslääkkeet.
Tyttö käy terapiassa kerran viikossa + akuutti ajat. Koulukiusaaminen on fyysistä ja henkistä eikä hän uskalla liikkua enään ulkona.On ollut itsetuhoisia puheita ja viiltelyä. Olen itsekkin aivan loppu kaiken tämän surun keskellä.
Hänellä olisi harrastus minkä avulla voisimme saada hänet ulos täältä neljän seinän sisältä. Pystyisitkö auttamaan sen kustannuksissa?”