Kerroin lapsille että on tulossa sekä poikaystävä että tyttöystävä. Hämmästynyt ilme lasten kasvoilla oli hyvin oletettava reaktio.

Syy miksi tällaisesta halusin puhua on se, että meidän erosta on kulunut aikaa jo reilu yhdeksän kuukautta ja on hyvin luonnollista että jossain kohtaa kummallekin tulee uusia kumppaneita.

Lapset ottavat asiat paremmin vastaan, jos heitä niihin valmistellaan. Esimerkiksi aina kun meillä on ohjelmien katseluaika päättymäisillään, annan pienen varoituksen etukäteen ”kohta sanotaan ohjelmille hei hei” (tämä ”lapsellinen” lause on jäänyt päälle alkuajoista Milan kanssa) Näin ohjelmien loppuminen ei tule shokkina lapselle.

Samoin ajattelin nyt uusien kumppanien kohdalla. Parempi jo alkaa puhumaan, että sellaisia on tulossa, jotta se ei tulisi niin suurena shokkina. Just tänään en ole esittelemässä ketään lapsille poikaystävänä eikä Jontte tyttöystävää, mutta se päivä kuitenkin oletettavasti joskus tulee ja toivoisin sen menevän mahdollisimman hienovaraisesti.

Itse koin lapsuudessani shokin, kun yhtäkkiä äidille tulikin mies kylään ja hän alkoi viettämään siellä aina vaan enemmän ja enemmän aikaa. Muistan joskus kysyneeni äidiltäni: ”mitä tuo täällä tekee” kun kotiin tullessa huomasin miehen olevan meidän asunnossa.

Siinä vaiheessa, kun joku alkaa viettämään meidän kanssa aikaa pyrin keskustelun avulla tuomaan asian esille niin että tämä on hyvin normaalia ja että niin kuuluukin olla. Koska näinhän se kuuluu olla. Me molemmat Jonten kanssa ansaitaan olla vielä onnellisia jonkun toisen ihmisen kanssa. Suuri toive on että lapsemme hyväksyvät meidän molempien uudet kumppanit. Ja siinähän me vanhemmat näyttelemme suurta roolia, jos me olemme hyväksyväisiä ja ajattelemme positiivisesti toistemme kumppaneista, se tulee välittymään myös lapsiin.

Tänään kuulin myös ikävän tarinan jossa ystäväni lapsi oli nyt jälkeenpäin kertonut kuinka hän ei ollutkaan vihannut äidin uutta poikaystävää, vaan käyttäytyi sillä tavalla koska isä ei ollut tykännyt äidin uudesta poikaystävästä.. Ikävää, tämmöistä ei toivo kenellekään <3

Jos teillä siellä on jollain samanlainen tilanne niin suosittelen olemaan rehellinen ja avoin lapsille aiheesta, vaikka toisaalta enpä minä vielä tiedä onko se hyvä näinkään.. Jos sinulla on jakaa teidän kokemuksia aiheesta niin arvostaisin jos kirjoitatte niitä tänne kommentteihin <3

-Mari

Isä saattoi olla hankala ihminen muille läheisilleen, mutta minulle hän oli aina rakas ja vaikka hänen kuolemastaan on jo 28 vuotta on ikävä edelleen läsnä. Etenkin isänpäivänä ja jouluna. Jouluisin siksi että isä kuoli loppuvuodesta ja ensimmäinen joulu ilman isää oli kova paikka <3

Tänäkin isänpäivänä sytytin kynttilän isäni muiston kunniaksi ja pari kyyneltä vierähti.. Näytin myös kuvaa omille lapsilleni ja kerroin kuvassa olevan minun isä, heidän Pertti-pappa.

Vuonna 2015 kirjoitin viimeksi ikävästä isää kohtaan ja silloin toivoin että minä ja Jontte oltaisi lastemme elämässä mahdollisimman pitkään ja toivottavasti yhdessä. Nyt emme ole enää yhdessä ja nyt toivon että silloin 2015 kirjoittamani lauseen loppuosa kävisi toteen:

”Toivon että minä ja Jontte ollaan täällä meidän lapsia varten todella todella pitkään, mieluiten yhdessä, mutta jos jostain syystä joskus ero tulisi, suurin tahtoni on että löydämme jostain voimaa ja viisautta pysyä ystävinä lastemme tähden ja ajattelisimme aina lastemme etua.”

Tästä pääset lukemaan koko kirjoituksen vuodelta 2015, hyvää isänpäivää pilvenreunalle

Edelleen nostan myös hattua Martinalle ja Eskolle että hoitavat suhteen vanhempina hyvin.

Erossa ollaan, mutta silti lastemme vanhempia, aina ja ikuisesti..

-Mari