Yrittäjä nro 2

Aloitin sarjan jossa esittelen äitejä ja sitä miten he äitiyden yhdistävät omaan yrittäjyyteensä. Ja tämän tein syystä että tiedän sen olevan haastavaa, joskin myös palkitsevaa. Tässä äiti-yrittäjä nro 2

Yrittäjä:

Ira 34v

Tyttö- toisella luokalla koulussa

Tyttö- kolmannella luokalla koulussa

Poika- 3v päiväkodissa

Ja tässä hänen tarinansa:

Täällä heiluttaa kättään yksi yrittäjä-äiti! Tai oikeastaan nyt koen olevani onnistuja-äiti.

Olen pian 34-vuotias nainen Mäntsälästä ja juuri selvinnyt kamalasta kolmenkympin kriisistä! Lapsia on 3, tytöt ovat 2.- ja 3.-luokkalaisia ja kuopus, poika, täytti juuri 3v. Mies sekä 3 koiraa ja muu epämääräinen eläinlauma kuuluu myös kalustoon. Kipuilin aiemmin paljon ikäkriisin kanssa ja hain sitä unelmaa, jota haluan elää. Ennen olin tehnyt töitä vain kun oli pakko saada rahaa jostain enkä kokenut voivani tehdä muuta.

Olin ollut kaksi vuotta kotiäitinä kun aloitin iltatyöt, muutamana iltana viikossa muutama tunti. Halusin että kuopus saisi olla mahdollisimman pitkään kotona ja että koululaisilla olisi joku kotona kun tulevat koulusta. Olemme uusia paikkakunnalla, joten lasten sujahtaminen kaveripiireihin vei aikaa. Oli hyvä olla seurana iltapäivissä. Samaan aikaan liityin pariin erittäin innostavaan naisten faceryhmään ja aloin nähdä elämässä mahdollisuuksia pakkojen sijaan. Paluu palkkatyöhön sai viettämään unettomia öitä vaikka olimme miehen kanssa sopineet että saan olla kotona kunnes kuopus täyttää 3 vuotta. Virisi ajatus yrittäjyydestä.

 Lapset olivat alkuun mietteliäitä kun en ollutkaan heidän käytössään juuri sillä sekunnilla kun äitiä kaivattiin. Oli uutta, että äidillä olisi muka jotain muuta elämää kuin olla kotona. He olivat lopulta kuitenkin innoissaan ja nykyisin ylpeitäkin.

Puoli vuotta sitten perustin toiminimen Tmi Ira Luostarinen, joka tarjoaa siivous- ja kotiapupalveluita pääosin Mäntsälä-Järvenpää-Tuusula-alueella, ajatuksella että teen juuri sitä, mitä asiakas tarvitsee, ilman kankeita muotteja. Se oli menoa! Ei ollutkaan enää ”pakko” tehdä töitä, vaan luoda juuri sellainen ura kuin haluan. Aivan uskomaton fiilis! Työt aloitin kevyesti kolmella päivällä viikossa, jotta kuopus saisi pehmeän aloituksen päiväkotiin. Kahden itkuaamun jälkeen on helpottanut. Ja äitikin on lopettanut itkemisen, sillä päiväkoti on ihana ja henkilökunta siellä todella taitavaa. Voin hyvillä mielin jättää lapseni sinne hankkimaan uusia taitoja ja ystäviä.

 Tällä hetkellä en koe syyllisyyttä töissä olemisesta, enemmänkin siitä, ettei kotiin riitä samalla tavalla tarmoa kuin kotiäitinä. Työpäivät ovat lisääntyneet siitä kolmesta, koska keikkaa tulee niin paljon ja toistaiseksi yksin teen. Lisänä teen vielä iltavuoroja palkkatöissä pari kertaa viikossa, lähinnä ahneuttani. Myyn myös lemmikkieläintarvikkeita, tämä kiinnostava puoli on tosin jäänyt hyvin sivutoimiseksi. Myynnissä on myös kodin pesuaineita. Parisuhde on ehkä se, mikä on tässä nyt jäänyt vähemmälle huomiolle, arki kun tuppaa olemaan läpsystä vaihtoa ja iltaisin molemmat kaatuvat unisina sänkyyn.

 On silti upeaa olla minä!

 Terkuin,

Ira Luostarinen

Tutustu Iran yritykseen:

https://www.iran-siivouspalvelu.fi/

 Haluatko sinä kertoa oman tarinasi? Käy lukemassa ohjeet ”hakemiseen” kirjoituksesta – Äiti yrittäjä osa 1 –

-Mari-

kuva: Tea J Photography

Syyllisyyden tunne iskee jälleen

Tuo pirullinen tunne joka jälleen kerran meinasi jättää minulta yhden kokemuksen väliin.

Minä olen omituinen syyllisyyden tunteen suhteen.

Ystävälläni on huomenna polttarit tai siis oikestaan silloin kun tämä juttu julkaistuu ajastamalleni ajankohdalle puhutaan jo tästä päivästä. En tietenkään voi tätä julkaista ennen kuin itse sankarille on tullut selväksi että hänen polttareitaan vietetään koska veikkaanpa että jos hän sattuisi tämän ennakkoon lukemaan arvaisi hän olevan kyse juuri hänen polttareista ja yllätys menisi pieleen.

No mutta kuitenkin se syyllisyyden tunne.. Kun polttarit ilmoitettiin olevaksi ensimmäinen ajatus oli: Oi kuinka kivaa, meille tulee varmasti kiva päivä.

Toinen ajatus: Taidan mennä sinne vain illalla nopeasti autolla käymään niin en ole pitkään erossa lapsista eikä miehelle tule paha mieli että menen humputtelemaan.

Kolmas ajatus: Tai jos kävisin vain päivällä hetken mukana niin olen sitten illalla laittamassa lapset nukkumaan.

Neljäs ajatus: No menin miten vaan niin olen vain hetken ja menen autolla niin pääsen nopeasti ja helposti takaisin kotiin hoitamaan velvollisuuksia siellä.

Näiden ajatusten kanssa painin pitkään kunnes tulin järkiini!

EI mun lapset vahingoitu jos olen vuorokauden pois. EI mun mies suutu jos lähden ulos tyttöjen kans. Ja JUMALAUTA onhan mun välillä vaan otettava sitä omaa aikaa. Niinpä viides ajatus ja lopullinen päätös oli:

Menen mukaan alusta asti eli klo 12 Keravalle, hyppään karaoke taksiin muiden mukana ja olen messissä koko päivän, jään tyttöjen kanssa hotelliin yöksi ja juhlistan ystäväni tulevia häitä tällä ihanalla tyttöporukalla kuin viimeistä päivää.

Joten Sanna, nyt juhlitaan sinua ja olen mukana -koska minäkin VOIN- (ja se tekee minulle hyvää)

p.s. se tekee hyvää myös sulle, mene vaan!

-Mari-