Hae
Mari Valosaari

Kun lapsi sairastaa

Sitä tuntee itsensä aika avuttomaksi kun pieni ihminen on kipeenä. Milalle nousi eilen illalla hieman lämpöä ja aamulla oli ihan kunnolla kuumetta.

image

Aamulla kuume oli 38,6 aamupäivällä 38,4 ja ennen päiväunia hurjat 40,2 astetta. Nukuttiin päikärit ja kuume oli hieman laskenut 39,7 mutta hurja luku siltikin. Nyt illalla mittari näytti 38,7.

Kamppailen ajatusteni kanssa kuumelääkityksestä. Toisaalta tekis mieli antaa kuumetta alentavaa ja toisaalta sitten taas ei. Joo sen vuoksi että lapsen olo paranisi, mutta sitten taas ei kun tietää että kuumeella on jokin tarkoitus, sen on tarkoitus nostaa ruumiin lämpöä niin että sieltä joku pöpö lähtee pois. Jos Mila olisi vaikuttanut siltä että hänellä on fyysisiä kipuja niin sitten olisin varmasti hieman lääkettä antanut. Nyt niin kuin aikaisemminkin kuumeessa hän ei vaikuttanut kivuliaalta, ainoastaan nuutuneelta. Ja uskon että on parempikin että lapsi ns kärsii kuumeesta ja on nuutunut ja LEPÄÄ eikä siten että lääkkeellä lasketaan kuume ja lapsi alkaa touhuamaan vaikka ei olisi oikeasti vielä terve. Tuollaista pientä kun on vaikea pitää paikoillaan jollei hän sitä itse halua. Vanhemmalle lapselle voi jo määrätä sänkylepoa.

En ole antanut Milalle kuumelääkettä aikaisemminkaan kuin ainoastaan silloin kun hampaiden vuoksi nousi kuume ja tyttöä selkeästi särki hampaisiin. Yhden antibioottikuurin Mila on joutunut syömään korvatulehdukseen. Se oli silloin samaan aikaan viime keväänä kun olin itse sairaalassa. Milalla oli flunssaa ja koska minä olin siellä joutui hän vaihtamaan hoitopaikasta toiseen kun isänkin piti välillä mennä työvuoroon. Veikkaan että jos olisi saanut potea flunssaa rauhassa kotona äidin tai isän kainalossa niin ei olisi mennyt korviin saakka. Vaikka mistäs sen tietää..

Pyrin viimeiseen saakka olemaan itse syömättä lääkkeitä ja samoin olemaan antamatta niitä lapselleni. Mutta tiedän kyllä että välillä niinkin on pakko tehdä, esim vastahakoisesti keväällä söin kortisonikuurin, joka oli kyllä hyvä silloin, mutta nyt taitaa hieman kostautua –tästä toiste lisää. Luonnon lääkkeitä käytän kyllä ja Milallekin annan nyt isompaa annosta biolatten Boulardiita jonka tarkoitus on vahvistaa elimistön omaa vastustuskykyä ja ylläpitää hyvää bakteeritasoa. Näitä oppeja saan Elinvoiman Saritalta ja uskon että ne johtavat meitä kohti terveellisempää tulevaisuutta.

Aamupäivän/päivän Mila kölli minun kainalossa ja nyt illalla tuolla isin kainalossa. Minä kävin välissä tallissa kun Esa kävi kengittämässä meidän heppamamman. (heppaihmiset jos kaipaatte hyvää ja luotettavaa kengittäjää niin klikatkaa tuota Esan nimeä)

image image image

Jos teillä on kuumeisia lapsia niin mun ohjeeni on että koittakaa antaa kuumeen olla, sillä on tarkoitus. Mutta tietenkin jos on taipumusta esim kuumekouristuksiin niin ymmärrän hyvin kuumeen alennuksen. Ja jos kuumekouristus tulee niin sitten vain lääkettä, lapsi viileään ja siis ihan oikeasti vaipassa tai alusvaatteissa vaikka ulos saakka ja soitto hätäkeskukseen.

Ja sitten muistakaa nesteytys, paljon nestettä! Milalle ei yleensä anneta sokerijuttuja mutta nyt saa perus mehua ja vieläpä aika makeana (mukana myös pieni loraus mummon sokeritonta marjamehutiivistettä tuomassa vitamiineja), lisäksi raikastamon luomu sokerittomia pillimehuja on saanut kans. Sokerilla tms ei ole nyt niin väliä, kunhan nestettä menee. Täytyy mainita että silloin tällöin Mila saa myös tavallista mehukatti mehua mutta silloin tosi laimeana. Ja olisi hyvä että jotain suolaista lapsi saa kans jotta neste imeytyy. Jos ei muuta niin muutama sipsi johonkin väliin. Mila aina välillä haluaa pikkuisen suolaa kädelleen ja otti tänäänkin joten saa suolaa hyvin siitä (käytämme Atlantin puhdistamatonta suolaa).

Toivon kaikille mahdollisimman terveitä hetkiä, flunssaa tuntuu olevan paljon liikenteessä.

-Mari-

Sokerirasitustestissä

Mun isällä oli diabetes joten omaa tilaa täytyy aina silloin tällöin seurailla. Näin raskaana ollessa lähete testiin tulee neuvolasta. Itse oon todella harvoin käyny testissä näin aikuisiällä, mutta olen ajatellut että koska vointi on ollut hyvä ja elämäntavat suht terveelliset eikä ylipainoa ole ollut niin testille ei ole ollut tarvetta. Kaikkien raskaana olevien ei tarvi testiä tehdä mutta aika monelle sitä tehdään.

Tässä terveyskirjasto.fi:n info siitä kenelle rasitustesti tehdään:

Tutkimuksen aiheita siis ovat: sokerin esiintyminen aamuvirtsassa (yksikin havainto riittää), ylipaino (BMI yli 25 kg/m2), aiempi yli 4 500 g painoisen lapsen synnytys, yli 40-vuotias synnyttäjä tai raskauden seurannassa todettu kookas sikiö (makrosomia). Sokerirasituskoe suositellaan siis tehtäväksi valtaosalle raskaana olevista. Tutkimusta ei tarvita, jos äiti on alle 25-vuotias ensisynnyttäjä ja normaalipainoinen (painoindeksi alle 25) eikä hänen lähisukulaisillaan esiinny tyypin 2 diabetesta. Koetta ei myöskään tarvitse tehdä alle 40-vuotiaalle uudelleensynnyttäjälle, jolla aiempaan raskauteen ei ole liittynyt raskausdiabetesta eikä lapsen makrosomiaa «Makrosomia (poikkeavan kookas sikiö)»2 ja joka on normaalipainoinen raskauden alkaessa.

Täytyy tunnustaa että en muista kävinkö Milan odotuksen aikana testissä, todennäköisesti kävin, mutta jostain syystä se on pyyhkiytynyt muistoista =) Muistan kyllä kun joskus nuorempana testissä kävin että sen sokerilitkun mikä täytyy verikokeiden välissä juoda juonti oli kamalaa. Se maistui ihan järkyttävän pahalta. Mutta tänään kun olen täällä testissä niin ei se nyt niin kamalaa ollutkaan, siinä oli pieni vadelman maun vivahde ja meni oikein kivuttomasti. Joo ei se mitään herkkua ollut, mutta meni hyvin.

Tylsäähän tämä testailu on. Ensin verikoe ja sitten juodaan sokerilitku, odotellaan tunti, käydään taas verikokeessa, odotellaan taas tunti ja taas käydään verikokeessa. Reilu kaksi tuntia siis lähinnä pelkkää odottelua. Mulla tämä aika menee nyt ihan ok mukavasti kun täällä odotushuoneessa näpyttelen blogitekstejä =) Kannattaa siis varata jotain tekemistä tai esim lukemista jos testiin joutuu tulemaan.

Ilmeisesti jo huomenna saan testin tulokset, toivotaan parasta.

image

Ja toivon kaikille hyviä tuloksia testeistä!

-Mari-