Matka tuntemattomaan
Mä oon aika paljon matkustellut aikuisikäni aikana ja usein on ollut pelkät lentoliput hankittu ja majoitukset ym hoidettu paikanpäällä.
Nyt kun on lapsia on matkailu hieman muuttunut. Milan ollessa 3kk oli meidän ensimmäinen ulkomaan matka ja mun elämäni ensimmäinen ”pakettimatka”. All inclusive hotelli oli tosi jees juttu lapsen kanssa. Muutkin reissut on mennyt sit silleen että majoitus ym on todellakin ollut tiedossa =)
Tulevassa reissussa majoitus on sanoisinko järjestetty paremmin ku hyvin, mutta muuten teen jotain mitä en ole koskaan ennen tehnyt.
Mion ensimmäinen reissu tulee olemaan kun hän on 6 viikon ikäinen. Ulkomaille ei lähdetä mutta mennään asuntoautolla Pohjanmaalle.
Ensimmäistä kertaa pakkaan matkailuautoon kamat ja lapset ja suunnataan tielle. Isi jää kotiin kun työt ei päästä mukaan, mutta onneksi au pair tulee mukaan.
Hieman jännittää, osaanko ottaa kaiken tarpeellisen mukaan, miten matka menee, saadaanko nukuttua hyvin yms yms.
Mutta matka itse ei jännitä koska kun vauvaa täytyy imettää kurvaan ensimmäiselle P paikalle, hyppään takaosastolle ja imetän. Ei tarvitse etsiä huoltoasemaa ja imettää esim sen vessassa tai ahtaassa henkilöautossa.
Kun reissu on ohitse kerron kuinka se meni. Ja instagramista @marivalosaari voi seurailla matkaa jo sen aikana. 6.-14.6. meikkis on kaikkien kaveri eli karavaanari =)
Auto saadaan käyttöön paikasta Touring Cars
-Mari-
Imetys ja silikonit
Onnistuuko imettäminen, jos on silikonirinnat? Voiko silikonien kanssa imettää? Tuleeko maitoa normaalisti, kun on implantit?
Näitä kysymyksiä on mulle esitetty todella monta kertaa, jopa lääkärin toimesta. Mikä tietenkin on ihan hyvä kysymys koska voisihan jotain olla viallakin. Mä oon avoimesti kertonut, että mulla on silikonirinnat. Otin ne 21-vuotiaana itseäni varten. En tuntenut oloani naiselliseksi ilman rintoja ja olen ollut tyytyväinen päätökseeni. Kaikille nuorille jotka miettii rintojen suurennusta sanon että voitte tehdä sen jos teette itsenne vuoksi ja odotatte mielellään siihen saakka, kun olette lähemmäs 20-vuotiaita. Vanhemmille sitten pelkästään kunhan teette sen itsenne ettekä kenenkään muun vuoksi.
Mutta onnistuuko se imettämien? Mulla on ainakin onnistunut ja vieläpä todella hyvin. Mulla on myös monta ystävää joilla on silikonit ja heillä imetys on myös sujunut. Toistaiseksi en ole törmännyt keneenkään jolla implantit olisivat olleet imetyksen esteenä. Toki se voi olla mahdollistakin, mutta oletan sen olevan harvinaista.
Tällä kertaa maito nousi rintoihin kunnolla vasta keskiviikko iltapäivänä vaikka vauva syntyi jo sunnuntai-aamuyöstä. Tuo aika tosin taitaa olla aika yleinen maidon nousulle. Milan kans maito nousi jo oisko se ollut toisen yön jälkeen. Mulla on niin huono muisti että en muista oliko ensimmäisen vai toisen yön jälkeen, mutta varman päälle sanottuna toisen yön =)
Nyt siis hetken aikaa ehdin jo miettiä tuleeko maitoa tällä kertaa laisinkaan. Poika roikkui ensimmäiset vajaa neljä vuorokautta lähes taukoamatta rinnalla ja onneksi roikkuminen tuotti tulosta ja maitoa alkoi tulemaan. Ja tietenkin sitten kun sitä alkoi tulemaan poitsu veti illalla itsensä täyteen ja nukkui yli 4 tuntia putkeen. Moni ajattelee varmaan että oi ihanaa nyt äitikin pääsi siis nukkumaan, no ei päässyt kun oli tissit niin täynnä maitoa.
Heräsin siihen kun rintoja särki todella kovaa. Ne oli niin täynnä maitoa kun vaan olla voivat. En raskinut kuitenkaan herättää vauvaa ja odotin tuskaisena, että hän heräisi. No ei herännyt ja ensiavuksi menin lämpimään suihkuun ja annoin maidon valua pois. Se ei tuntunut juurikaan auttavan ja päätin ottaa oikean avun käyttöön. Ensimmäisen kerran rintapumppu pääsi käyttöön siis hyvinkin pian. Pumppasin manuaalisella rintapumpulla molemmista rinnoista hieman pois ja sitten helpotti. En kuitenkaan halunnut pumpata liikaa ettei maitoa tulisi vain enemmän ja enemmän. On aina parempi että rinnat tottuu tuottamaan maitoa sen verran kuin lapsi sitä tilaa, mutta luojan kiitos myös pumput on olemassa.
Avent käsikäyttöinen comfort -rintapumppu mikä mulla on, on todella helppokäyttöinen (jotkut kutsuu myös manuaalinen rintapumppu). Mä en olettanu että oisin tarvinu pumppua vielä joten sillon yöllä se oli vielä paketissa, mutta sepäs ei ollut muuta kuin paketti auki, pumppuosa pulloon kiinni ja pumppaamaan. Pulloa ei oltu tietenkään siis pesty joten se maito meni sitten ”hukkaan”, mutta apu mitä kaipasin löytyi.
Ja apua olisi nyt tarjolla teillekin, saan arpoa yhden manuaalisen rintapumpun. Joten jos haluat tämän kyseisen pumpun, niin kommentoi halusi olla mukana arvonnassa. Arvonta suoritetaan 9.6.2016.
Jos joutuu pumppaamaan paljon, suosittelen sähkökäyttöistä pumppua. Tämä sähkökäyttöinen 2-osainen comfort -rintapumppu on kätevä koska se toimii sekä johdon kanssa että paristoilla joten pumppailu sujuu lähes missä vain.
Joskus voi käydä kuten ystävälleni että vauva ei hyväksykään tissiä vaan haluaa ruuan ainoastaan pullosta. Ystäväni siis pumppaa maidon pulloon ja antaa pullosta vauvalle (hänellä oli just tämä Aventin pumppu ja kehui toimivan tosi hyvin). Alkuun hän oli käyttänyt käsikäyttöistä pumppua mutta hyvin pian oli ostanut sähkökäyttöisen. Ja ymmärrän kyllä miksi =) (sähköinen tai ei, tähän kohtaan hatunnosto hänelle ja muille äideille jotka jaksavat pumpata, onhan se tavallaan tupla duuni kun ensin pumppaat ja sitten lämmität maidon ja syötät, helppoa olisi siirtyä pelkkään korvikkeeseen, tsemppiä pumppailuun <3 ) Milan aikana mäkin jouduin pumppaamaan tosi paljon koska maitoa tuli niin super paljon. Usein pumppasin n. 40ml pois ensin ja sitten vasta Mila söi ja silloin käytin sähkökäyttöistä. Ylimääräinen maito kannattaa esim. pakastaa niin on sitten omaa maitoa kun tulee hetki että vauva jää hoitoon. Mulla maitoa tuli sillon siten että sitä jäi itselle jemmaan ja lisäksi yhden ystäväni tytär sai maitoa kun hänen oma maidontuotanto loppui.
Ja ainakin toistaiseksi täällä mennään sillä niin kutsutulla lapsentahtisella menetelmällä, tissin saa huuleen kun pikkuisenkaan poika sitä hamuaa =) Jossain kohtaa myöhemmin sitten ehkä vähän tarkempia ruoka-aikoja, mutta ottakoon herra nyt sen mitä haluaa ja milloin haluaa, olen täällä häntä varten <3
Maitoa tulee niin että välillä on vauvan naama täynnä roiskeita, siitä on ollut haastavaa saada kuvaa, mutta sain tämän jotenkuten ikuistettua. Meidän pieni maitoposki <3
Yhteistyössä Philips Avent
-Mari-


0





