Mietin kovasti milloin saa nousta hevosen selkään synnytyksen jälkeen ja vastaus löytyi.

Minä hyppäsin hepan selkään 3 viikkoa ja 6 vuorokautta synnytyksen jälkeen eli eilen. Mutta varoitus, tämä ei ole vastaus kaikille. Kurkkailin keskusteluja aiheesta ja kyselin kavereilta ja neuvolan tädiltä milloin se on sallittua. Mitään tarkkaa päivämärää en saanut, mutta käytännössä sääntö on ”omien tuntemusten mukaan”. Jos siis itsestä tuntuu että voi alkaa ratsastamaan niin silloin se on ”sallittua”. Eihän sitä tietenkään kukaan kiellä, mutta varovainen kannattaa olla.

Suurimmat riskit ovat kai vatsalihaksissa etteivät ne jää erkaalleen eli ei ala treenaamaan niitä liian pian ja ilmeisesti siinä ettei kohtu vaurioitu. Mulla ei oo tuosta kohtu-osiosta mitään varsinaista tietoa joten ei tartuta siihen sen enempää =) (paitsi jos jollain on niin saa kommentoida ja kertoa) =)

Minulla oli tosiaan tunne että uskallan nousta ratsaille, mutta AINOASTAAN käyntiä. Ravissa ja laukassa käyttää vatsalihaksia niin paljon että niitä en halua vielä mennä varmaan aika pitkään aikaan.. odotan ainakin kuukauden tai kaksi vielä.

Kannattaa myös tunnustella miltä hevosen selässä istuminen tuntuu. Jos se tuntuu ikävältä lantion seudulla tai lonkissa niin silloin on liian aikaista. Mulla ei tuntunut mitenkään ikävältä joten jatkan..
Ja voi että oli ihanaa olla hevosen selässä pitkästä aikaa. Viimeksi heinäkuussa 2015 ratsastanut.. Ja se että mulla on ollu oma hevonen omassa pihassa 8 kuukautta enkä ole kertaakaan ennen tätä noussut sen selkään on ollut piinaavaa. Mutta nyt siitä nauttii sitten täysin rinnoin <3

Pikkutyttö haaveeni on nyt virallisesti täytetty

Vauva nukkui vaunussa kentän reunalla

<3

Muutamia kierroksia ratsastin ja sitten kentän laidalta kutsuttiin mua, eli hyvä nopea kosketus ratsastukseen näin alkuun. (kaveri oli mukana ja otti hevosen haltuunsa tässä kohtaa)

-Mari-

Synnytyksiä on niin monia erilaisia kuin on synnyttäjiäkin. Tässä mun tarina.

Tuskaisena lähdössä kotoa

On outoa miten sama asia voi tapahtua niin monella eri tavalla. Lapsi syntyy jokaisessa tarinassa mutta sen kulku vaihtelee todella paljon. Ja ilmeisesti todella paljon puhutaan juuri niistä hurjista kokemuksista, kuinka synnytys on kestänyt yli 30 tuntia ja kaikki on mennyt vähän niin ja näin. Mun tarina on erilainen.

Mua oikeesti vähän hävettää kertoa kuinka helposti kaikki meni, mutta niinkin voi käydä.

Kokonaisuudessa synnytys kesti 4 tuntia ja 4 minuuttia. Ja synnytyksen kestohan lasketaan ensimmäisestä kipeästä supistuksesta lapsen syntymään.

Ois muuten kiva jos te jakaisitte kommentteihin myös teidän helppoja tai muuten mukavia ja onnistuneita synnytyskokemuksia niin tämä olisi paikka mistä voi käydä lukemassa kuinka se voi myös olla helppokin kokemus. Jos esimerkiksi joku pelkää synnytystä, täältä voisi saada hieman apua eikä ehkä pelottaisi enää niin paljoa.

Vauva meni neljä päivää yli lasketun ajan, ja kaikki raskaana olleet tietää kuinka tuskaisia ja täynnä odotusta ollaan jo viimeistään kaksi viikkoa ennen laskettua aikaa. Mä olin myös ihan valmis saattamaan vauvan maailmaan. Kokeilinkin muutamia kikkoja: hevosen lannanluontia tehokkaammin siivoten myös tarhat, ajelin mönkiällä toivoen sen tärinän käynnistävän, juu SSS oli myös kuvioissa mukana ja akupunktiotakin kävin ottamassa. No akupunktiosta saattoi olla apua koska se tehtiin lauantaina ja sunnuntai aamuyöstä vauva syntyi. Mutta suurimmaksi käynnistäjäksi nimeäisin ihanaa ja erityisen hauskaa iltaa perheen ja ystävien seurassa. Meillä oli tupa täynnä porukkaa, siskoni perheineen sekä ystäväni tyttärensä kans, kaikki yökylässä.

Lapset kun oli laitettu nukkumaan istuskelimme iltaa pöydän ääressä ja nauroimme niin että kyyneleet valu silmistä. Ajattelin jossain kohtaa iltaa että nytpä olis kiva lähteä synnyttämään kun on niin hyvä fiilis ja niinhän se lähtö tuli. Tämä ystäväni (Laura) joka oli paikalla oli myös ”syyllinen” Milan synnytyksen käynnistymiseen, silloinkin vietin ystävien kans iltaa itse asiassa Lauran luona kun sinä yönä Mila lähti syntymään.

Mentiin nukkumaan klo yksi ja 01:11 heräsin kipeään supistukseen tuli siis nukuttua jopa muutama minuutti, ajattelin että menee varmaan ohi ja nukahdin uudelleen. 01:21 heräsin uudestaan ja sitten en saanut enää unta vaikka yritin. 01:31 tuli jälleen supistus jonka jälkeen taukoa oli 3min, 5min ja sen jälkeen loppuun saakka 2 minuutin välein. Kun nuo kahden minuutin välit alkoi soitin Lohjan sairaalaan ja kerroin tilanteen ja kysyin saako tulla. Toivottivat tervetulleeksi ja aloin herättämään Jonttea joka ei ihan ensimmäisellä tönäisyllä edes herännyt =) kun sain hänet ”hereille” hän sanoi puoli unissaan ”LOJO” ja minä sit siihen ”jos se tarkoittaa Lohjan sairaalaa niin kyllä, nyt mennään, se syntyy” =) Sitten herra heräsi kunnolla ja alettiin laittaa vaatteita päälle ja kohti autoa.

Tiina ja Laurakin oli vielä hereillä ja tulivat antamaan tsemppihalit ovelle. Sattui tosi kovaa, mutta oli hyvä fiilis lähteä kivan illan jälkeen ja mikä mahtavinta, pystyi todella hyvillä mielin jättämään Milan kotiin nukkumaan kun hekin olivat siellä.

Sairaalaan autolta kävellessä ehti tulla muutamakin supistus ja niiden aikana joutui pysähtymään, mutta muuten yritin kyllä kiirehtiä perille. Huumoria (ja aikaa) löyty kuitenki sen verran että tällä kertaa halusin Jontesta kuvan siinä ovella missä minä häntä aprilli pilalla kiusasin =)

Aprillipilasta tuli totta nyt

Kirjauduttiin sairaalaan sisään 03:00 ja kätilö tutki tilanteen, sanoi että olen 8 ehkä jopa 9 senttiä auki joten siirrytään suoraan synnytyssaliin. Tuollainen senttimäärä on jo todella paljon, melkein auki kokonaan. Oli siis hyvä aika olla viimeistään tuolloin sairaalassa. Pyysin epiduraalin mahdollisimman pian ja kuinka ihanaa oli kun oli pienemmässä sairaalassa niin se oli laitettu minulle jo 03:15

Hetken päästä puudutus auttoi ja kätilö tsekkasi taas tilanteen. Olin kokonaan auki. Mutta hän sanoi että koska minulla ja vauvalla on kaikki hyvin odotellaan ihan rauhassa vauvan laskeutuvan itsestään. Vauvalle laitettiin se sellainen pinni päähän kiinni josta voitiin seurata hänen sykkeitä.

Vaikka ”hymy” on tuskaisen näköinen oli tässä kohtaa kaikki ihan jees

Jontte otti synnytyssalissa pienet torkutkin, sen verran rentoa oli meininki, sillä aikaa mä soitin ystävälle Brasiliaan jonka tiesin aikaeron vuoksi olevan hereillä hih. Kiitos tsempeistä Nina =)

Jossain kohtaa nousin seisomaan ajatellen että se auttaisi lasta laskeutumaan, vähän aikaa seistyä tuntui että supistukset hiipuu ja kun menin takaisin makaamaan tunsin taas niiden jatkuvan vahvempana. Supistukset siis tuntui pelkkänä pienenä tunteena ei ollenkaan kipeänä (kiitos epiduraalin). Tähän kohtaan ylistys niille äideille jotka ilman kivunlievitystä synnyttää, ootte vahvoja ja rohkeita! Mä en halunnu kokea sitä ilman puudutusta.

Hieman ennen viittä oltiin siinä tilanteessa että vauvan pää oli todella alhaalla ja kätilö pyysi tekemään ihan pieniä ponnistuksia kun supistuksia tulee. Jokin aikaa tehtiin niin kunnes oli aika ponnistaa todenteolla. Ponnistusaika oli 6 minuuttia. Kätilö oli ihana kun ohjasi ponnistuksen ja ulos tulon niin rauhallisesti. Hän sanoi välillä että anna olla siinä hetki ja anna paikkojen venyä rauhassa. Se oli hyvä nimittäin sillä vältyttiin suuremmilta repeämisiltä ja toki vauva oli myös optimaalisessa asennossa ulos tulossa. Muutama tikki tuli, mutta vain pientä pinnallsita repeämää.

Tämä nyt on vähän ällöttävä kohta mutta kerrottakoon silti =) ponnistus on kuin tekisi suurta kakkaa. Siltä se oikeesti tuntuu ja pitääkin tuntua. Eikä saa säikähtää sitä, lapsi sieltä tulee eikä kakka. Tai monessa tapauksessa sieltä kyllä tulee kakkakin koska suoli joutuu aika ahtaalle, mutta kätilöt puhdistavat mahdolliset ulosteet taitavasti ja ”piilossa” joten äiti arvoin edes tietää että mitään muuta kuin vauva on tullut. Tehkää siis kuten kätilö neuvoo ja ponnistakaa ns alaspäin ihan rohkeasti.

Ensin ulos tuli pää ja odotimme seuraavaan supistukseen ennen kuin ponnistimme loputkin vauvasta maailmaan.

05:15 syntyi vauva ja kun kätilö nosti hänet minua kohti kyyneleet valuivat silmistä ja naurahtaen sanoin Jontelle, se on poika!

Voi sitä tunnetta kun oman lapsen saa rinnalle. Nytkin tulee kyyneleet silmiin kun tätä kirjotan. Se tunne on niin mieletön. Se rakkauden määrä on käsin kosketeltava. Ja rakastuin siis poikaani ensisilmäyksellä vaikka aikaisemmin pohdin voiko toista lasta rakastaa kun rakastaa jo yhtä. Vauvalla oli kaikki hyvin, hän imi rintaa hienosti heti ja mittausten ja pesujen jälkeen hieman jälkeen 7 siirryimme osastolle huoneeseen. Jontte lähti aika pian kotiin nukkumaan ja minä ja vauva jäätiin sairaalaan ihokontaktissa lepäämään myös. Pieni suuri miehemme 4104g ja 52cm

<3