Kun välillä voisi sanoa myös ”kiitos, se tulisikin nyt tarpeeseen”.

Ylisuorittaminen vie voimat ja joskus se voi mennä liian pitkälle, jopa sairaalaan.

Meillä monilla on niin paljon tilanteita kun joku tarjoaa apuaan, pyyteettömästi, hyvää hyvyyttään. Se ei olisi edes kovin iso homma hänelle, mutta me sanomme ”kiitos, mutta ei sun tarvi”. Vaikka oikeasti olemme niin väsyneitä että mikä tahansa pienikin apu toiselta ihmiseltä tulisi enemmän kuin tarpeeseen.

Joskus tuntuu että koska homma tuntuu itselle niin kovin raskaalle niin ei sitä kehtaa vierittää myöskään toisten niskaan, kyllä minun pitää omat hommani jaksaa tehdä.

Mutta joskus esimerkiksi terveydentila onkin este että en oikeasti jaksa tehdä niitä omia hommiani. Ja syy siihen että terveys on mennyt tähän pisteeseen voi olla joko siitä syytä että ei ole tarpeeksi ajoissa hyväksynyt muiden apua tai pyytänyt sitä. Tai ei ole huolehtinut tarpeeksi hyvin omasta terveydestään.

Minä tein juuri tämän virheen ja haluan jakaa tämän jotta joku muu voisi välttyä samalta virheeltä.

Suolistosairauteni (colitis ulcerosa) joka oli pitkään todella hyvänä, päätti pahentua jo aika pitkän aikaa sitten. Osittain otin oman kuntoni huomioon ja osittain taas en. Pääasiassa en. Päiväni kuluivat pitäen huolta siitä että kaikilla muilla on kaikkia, lapsilla ja miehellä ruokaa ja puhtaita vaatteita, että lapsilla olisi tekemistä, että lapset voisivat myös leikkiä äidin kans, mutta samaan aikaan niin että äiti saisi tehtyä kaikki työt mitä tehtävissä oli, ja niin että kaikki viisi hevosta kissoineen saisivat mahdollisimman hyvää hoitoa ja puhtaat paikat elää.

Tässä rulianssin keskellä tauti söi minua sisältäpäin. Jatkuva veriripuli alkoi pikkuhiljaa syödä voimia. Mutta kyllähän minä jaksan velvollisuuteni hoitaa. Itse olen lapseni ja hevoseni hommannut, itse ne pitää hoitaakin.. Pitkään sitä ihminen jaksaakin vaikka voimat alkavat ehtyä.

Mutta myös pysähdys tulee ennemmin tai myöhemmin. Joko niin että itse tajuaa alkaa hidastamaan tahtiaan ja huolehtimaan itsestään tai sitten kuten minulle.

Fyysiset voimat yksinkertaisesti loppuivat. Tuli päivä että oli pakko sanoa en jaksa. Hädin tuskin jaksoin olla seisaaltani kun laitoin lapsille ruuat lautaselle tai vaihdoin vaatteet, hevosten tarhoihin vienti ja lämpimän veden kanto jäätyneen päälle tuntui kuin olisi maratonin juossut. Olin loppu. Viimeisillä voimilla kovissa tuskissa käytin vielä poikani neuvolassa mutta sen jälkeen oli minun vuoro mennä lääkäriin. Olin varannut ajan yksityiseltä lääkäriltä kun kunnalliseen en saanut aikaa, ja ajattelin että hän määrää jotkut hyvät lääkkeet ja voin kaupan kautta mennä jatkamaan hommia kotiin.

Lääkäri tekikin lähetteen Lohjalle erikoissairaanhoitoon. Olin kuivunut ja lääkäri näki minun tarvivan nyt enemmän apua. Ajoin Lohjan sairaalaan itkien koko matkan. Pahimmalta tuntui se tunne että nyt petän perheeni ja hevoset kun en ole niitä hoitamassa. Mieheni yritti monta kertaa sanoa ja viestittää ”kyllä me täällä pärjätään, hoida nyt vain itsesi kuntoon” ja tarpeeksi monien kyynelten ja toistojen jälkeen sen alkoi ymmärtää ja hyväksymään.

Olen nyt ollut pian vuorokauden tipassa ja olo alkaa kohenemaan. Kuvauksien perusteella tautini on levinnyt suolistossa entistä pidemmälle ja on todella ärhäkkä. Odotan osastolla sisätautilääkärin tapaamista ja jatkosuunnitelmaa..

Asiat on aika ikävästi nyt. Ja minä olin tyhmä kun ne päästin tähän tilaan. Älä sinä tee samaa virhettä. Jos terveytesi heikkenee, mene ajoissa hakemaan apua. Tai jos vain kotityö tuntuvat ylitsepääsemättömän raskaalta, annan sen jonkun auttaa tai PYYDÄ APUA

Parempia päiviä kaikille teille

-Mari-

Aloitetaan reissusta joka meni lähes täydellisesti, antaisin sille arvosanaksi 9+. Täyttä kymppiä se ei saa koska ensimmäisenä aamuna herätessäni 13h unien jälkeen niskani oli super jumissa. Tajuton kipu enkä pystynyt kääntämään päätä edes suoraan eteenpäin, nenä osoitti hieman vasemmalle. Silloin mietin että olispa pitäny pakata käsimatkatavaroihin myös kiropraktikkoni Jack että reissu sujuisi mutkattomasti.

Vois kuvitella että tuo episodi olisi aiheuttanut pisteiden laskua enemmänkin, mutta siinä oli positiivisetkin puolensa. Nousin tuskaisesti ylös sängystä ja juuri ja juuri sain puettua jotain vaatetta päälle ja lähdin etsimään apteekkia. Sellainen löytyi onneksi avonaisena parin korttelin päästä vaikka oli sunnuntai. Apteekkari ei tietenkään puhunut hyvää englantia enkä minäkään espanjaa, mutta hän taisi nähdä jo ovelta mikä on hätänä =). Selitin että hyvin yksinkertaisella englannilla: ”Head no turn, and pain. I need muscle relaxant and pain killer” apteekkari siihen ”Ok, realax, ok” ”this 1 morning, 1evening and this 1 (käsimerkki että aikaa kuluu) 8 hour” ja sitten hän näytti vielä käsimerkein relaksanttia että se nukuttaa. Hienosti ymmärrettiin toisiamme =) Maksoin lääkkeet 7,37€ jotka sai ilman reseptiä tietty ja menin takaisin hotellille. Otin lääkkeet ja kampesin itseni takaisin sänkyyn ja siinäpä kului rattoisasti seuraavat 4h. Herätessäni kipu oli melkein kokonaan pois ja pää kääntyi myös oikealle. Positiivisen tästä teki se että tuli nukuttua yöunia yhteensä 17 tuntia ja voin kertoo että tuli tarpeeseen.

Ja vaikka tuli nukuttua yksi päivä melkein kolmeen saakka niin silti ehdin nauttia reissun aikana auringosta, ruuasta ja hyvästä seurasta. Seuraavina öinä nukuimme 9h ja 10h unet <3

Menomatkalla sain istua nousun ja laskun ohjaamossa

Kapteenilla oli hienot Roosa Nauha natsat, jos sä haluat osallistua mun roosa nauha aiheiseen arvontaan niin klikkaa tästä.

Reissun aikana oli tietenkin ikävä perhettä, mutta pakko tunnustaa että nautin kyllä yksin olosta ja vasta kotimatkalla tuli oikeasti tunne että nyt on jo hyvä aika mennä kotiin. Kyllä sitä vaan kaipaa omaakin aikaa. Edellisestä kerrasta kun olin 2 yötä lomalla yksin olikin kulunut kolme vuotta aikaa.

Voi sitä rakkauden ja ilon tunnetta kun lapset tuli taas syliin, tässä kohtaa iski todellisuus kuinka kova ikävä olikin ollut. Ja se imetys, no Jäbä aika nopeasti alkoi kaivelemaan paitaa ylös, mutta minä sanoin että se on nyt loppu ja Mio sitten vain antoi ison halauksen ja jäi hetkeksi lepäämään rinnan päälle. Samalla tavalla on käynyt nyt muinakin päivinä ja tänäkin aamuna 4 päivää reissun jälkeen että aamulla poika olisi ollut valmis rinnalle mutta koska se oli loppu niin halaus riitti. Mitään itkua tai kitinää ei ole ollut kun olen sanonut että on loppu, vain ihana lämmin halaus rakkaalta pikku pötkylältä <3

Reissu oli siis kaikin puolin hyvä ja onnistunut, kannatti lähteä. Kiitos muuten kaikille jotka olitte kommentoineet ihania tsemppaus ja tuki viestejä, olette ihania <3

-Mari-