Päiväkoti todellisuudessa

Muistatte varmaan kun Mion aloittaessa päiväkodin hehkutin kuinka hän innoissaan menee sinne, arvatkaa vaan mikä tilanne on nyt..

Ensimmäisestä päiväkotipäivästä kirjoitin täällä

Päiväkoti starttasi vajaa pari kuukautta sitten ja alku oli tosiaan super helppo. Sitten tuli ensimmäinen haaste. Mio haluaa Milan isojen ryhmään eikä omaan pienten ryhmään. Aamulla kun Touhulaan mentiin alkoi portilla kuulua pojan suusta: ”Jäbä ei halua omaan pienten ryhmään, Jäbä halua Milan tosi isojen ryhmään”… Selitysten jälkeen asia kunnossa ja oma ryhmä kelpasi.

Haaste mikä ei koskenut minua oli päivällä ulkoilut. Mila ja Mio leikkivät kahdestaan ja sisään menon aikaan molemmat olivat itkeneet että eivät halua erota toisistaan. Voi rakkaat, miten ihanaa sisarrakkautta <3

Edelleen Mio puhuu siitä kuinka hän haluaa Milan ryhmään eikä omaansa, mutta tyytyy tilanteeseen. Ja olemme kohdanneet kolmannen haasteen, ylipäätään päiväkotiin menemisen. Nyt aamulla kun sanon että on päiväkotipäivä kuuluu ”Jäbä ei halua mennä päiväkotiin, ikinä”. Se todellisuus siis on iskenyt että kun päiväkotiin mennään niin sinne myös jäädään ilman äitiä koko päiväksi. Mio on todellinen äidin poika ja tosi kiinni minussa. Joka päivä kun menen poikaa Touhulasta hakemaan hän sanoo: ”Jäbällä oli tosi sua ikävä” samalla halaten todella kovaa rutistaen kaulasta (kyllä, jopa välillä niin että kuristaa hahaha)

Vaikka poika sanoo että ei mene päiväkotiin ikinä, tiedän ettei hän tarkoita että päiväkodissa olisi kuitenkaan mikään huonosti. Hän vaan ei haluaisi olla erossa äidistä tai poissa kotoa, mikä on hyvin ymmärrettävää. Syy mistä tiedän tämä on se että Mio kuitenkin ihan kivasti sitten jää päiväkotiin, ei juosten pois minun luota, mutta jää ja ilman itkua. Tänä aamuna kun näki minut vielä ikkunasta hän ensin vilkutti hymyssä suin jonka jälkeen suupielet meni alaspäin ja näytti ikävöivän. Menin pois ikkunasta ja sen jälkeen vielä ninja liikkein kurkistin ikkunasta sisään ilman että hän minua näki ja suupielet alkoivat mennä jälleen normaaliin tilaan eikä itkua tullut. Tiiättehän te ne äitien ninja liikkeet, kurkkaan vielä mitä lapselle kuuluu ilman että hän näkee – jotka usein menee pieleen ja paljastumme =D

Kyllä se sydäntä riipii kun näkee toisen ikävissään jäävän, mutta toisaalta taas iloiset ilmeet ja kun kertoo että päiväkodissa on ”paljon tosi kavereita” saa minut iloiseksi. Ja tieto siitä että kyllä hänestä pidetään päivän ajan hyvää huolta, saa sydämen viillot umpeutumaan.

-Mari-

Azamun lääke on loppu ilmeisesti kaikkialta Suomesta.

Kerroin tuossa muutama päivä sitten että biologinen lääkkeeni jouduttiin lopettamaan elimistön kehittämän vasta-aineen vuoksija jäljelle jäi vain Azamun lääkitys.

Eilen menin apteekkiin ostamaan Azamunia kun pari päivää oli jo lääkkeet olleet loppu ja kappas kappas ei sitä ollutkaan. Apteekkari sanoi että se on loppunut suomen keskusvarastosta tai jostain missä hän nyt sanoikaan niitä yleensä saatavan. Jep, ei ole. Tietty sä voit käydä kysymässä sun apteekista josko siellä vielä olis ja hamstrata kaikki lääkkeet sieltä, mutta meillä Nummelassa se ainakin oli loppu.

Vastaava lääke ei ilmeisesti yhtä hyvä

Vastaavaa tuotetta oli saatavilla, mutta kuulin että siihen ei olla oltu yhtä tyytyväisiä kuin Azamuniin. Lähes vastaava tuote siis on nimeltään Imurel ja tosiaan kuulin että joillakin se ei ole antanut samaa vaikutusta kuin Azamun. Saas nähdä miten minulla käy. Kuulin että vatsakipuja olisi esimerkiksi havaittu tuon Imurel lääkkeen aikana ja arvatkaa vaan onko minulla heti vatsa kipeä.. no kyllä vain, mutta jospa se olisi vain jotain muuta kuin lääkkeestä johtuvaa.

Jännä nähdä milloin tuota Azamun lääkettä saadaan tänne lisää, ja miksiköhän se on loppunut?

-Mari-